”Armahda minua, Jumala, armahda minua, sinuun minä turvaan. Minä kätkeydyn siipiesi suojaan, kunnes myrsky on ohitse.” (Ps. 57:2)
Maailman on kohdannut ennennäkemättömän nopeasti levinnyt viruspandemia. Se on muuttanut rajusti toimintatapojamme, liikkumista, työskentelyä, koulunkäyntiä, sosiaalisia kontakteja ja melkein kaikkea muutakin. Monet ovat kokeneet pelkoa. Mielessä on saattanut pyöriä monenlaisia kysymyksiä: Kuinka minun käy? Pysynkö terveenä? Miten kestän, jos sairastun? Miten käy läheisteni? Miten varmistan toimeentuloni? Uskallanko käydä kaupassa? Milloin näen eristyksissä olevan läheisen ihmisen? Nämä pelot ja kysymykset ovat aivan luonnollisia reaktioita poikkeustilanteessa. Sellaisia tulee väistämättä mieleen, kun emme pysty kontrolloimaan omaa elämäämme siinä määrin kuin olemme tottuneet.
Tämä uusi tilanne on saattanut tuoda mieleen kysymyksen kärsimyksen ongelmasta. Miksi Jumala, joka on hyvä, sallii tällaisen koettelemuksen luomilleen ihmisille? Kärsimys on arka aihe, emmekä mielellämme siitä puhu. Selityksemme ovat heikkoja ja vastauksemme kärsimyksen ongelmaan on lopulta hiljaa oleminen. Itse asia jää salatuksi ja miksi kysymyksemme jäävät vaille vastausta. Ymmärrämme ainoastaan, että maailma on vielä epätäydellinen. Mahdollisuus täydelliseen elämään on Raamatunkin mukaan vasta edessä.
Itseltäni on tämän pandemian aikana kysytty monta kertaa, kuinka kauan tämä kestää. Löydetäänkö jokin uusi lääke, joka lyhentää taudin kestoa ja milloin rokote on valmis? Tarkkoja ajankohtia ei kukaan tutkijakaan pysty vielä sanomaan, mutta olen hyvin luottavainen. Luojamme on antanut tutkijoille paljon tietoa ja taitoja, joiden avulla tämä viheliäinen virus voitetaan.
Kuningas Daavidin tavoin saamme rikkinäisinä ja epävarmuuden keskelläkin luottaa Jumalan hyvyyteen; rakkauteen, jonka hän on Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa osoittanut meitä kohtaan. Saamme olla hänen suojassaan, kunnes tämä myrsky on ohitse.
Seppo Parkkila
