rehtori

Nina Kaarlenkaski Vesilahden yhtenäiskoulun rehtoriksi

Kirjautuneille

Nina Kaarlenkaski on valittu Vesilahden tulevan yhtenäiskoulun rehtoriksi. Kaarlenkaski toimii tällä hetkellä Vesilahden Kirkonkylän koulun rehtorina. Vesilahden kunnanvaltuusto päätti kesäkuussa Kirkonkylän koulun ja Vesilahden yläasteen lakkauttamisesta ja yhtenäiskoulun perustamisesta 1.1.2019. Virkaan tuli määräajassa 10 hakemusta. Lokakuun 11.–12. tehtyjen haastattelujen jälkeen soveltuvuusarviointiin lähetettiin Nina Kaarlenkaski, Anssi Lepistö ja Jan-Johannes Salmi. Koulutuksen, työkokemuksen, haastattelun ja soveltuvuusarvioinnin perusteella…

Onnea Pirkan opisto

Yhdistyneiden opistojen ensimmäinen toimintavuosi on takana. Rehtori Matti Korolainen on toiminut virassaan toukokuusta, ja kertoo nyt helpottuneena kokemuksistaan. – Isoihin odotuksiin nähden kaikki on sujunut yllättävän hyvin. Opiskelijamäärät ovat pysyneet aiemmalla tasolla, kurssejakin on tarjottu enemmän kuin aiemmin. Hyvät ja huonot muutokset Muutoksessa on toki ollut paljon omaksuttavia asioita niin opiston työntekijöillä kuin oppilaillakin. Kärsivällisyyttä…

Viitasaaresta kunnallisneuvos ja Mäenpäästä opetusneuvos

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt Lempäälän kunnanjohtaja Olli Viitasaarelle kunnallisneuvoksen nimen ja arvon 24. toukokuuta. Olli Viitasaari on toiminut Lempäälän kunnanjohtajana yli kahden­kym­menen vuoden ajan ja kunnallishallinnossa yli kolmekymmentä vuotta. Lempäälän kunta on Viitasaaren aikana kasvanut pienestä maalaiskunnasta kehittyväksi kasvukunnaksi. Viitasaarella on ollut monia luottamustehtäviä niin Pirkanmaalla kuin maakunnan ulkopuolellakin. Hän on toiminut muun…