Toteutus ensi kevätkesänä, mikäli hanke saa Leader-rahoitusta

Frisbeegolfrata Ylämäelle

Alustavan hahmotelman mukaan frisbeegolfradan väylät sijoittuisivat pääosin Ylämäen nuorisososeuratalon edustalle. Kuva: Erkki Koivisto

Alustavan hahmotelman mukaan frisbeegolfradan väylät sijoittuisivat pääosin Ylämäen nuorisososeuratalon edustalle.
Kuva: Erkki Koivisto

Ensin avattiin Vesilahteen maanmainio skeittiparkki, – ja nyt Vesilahden liikunta- ja nuorisolautakunta on yksimielisesti hyväksynyt esityksen frisbeegolfradan rakentamiseksi Ylämäelle.

Hanke toteutuu, mikäli kunta saa Kantri ry:ltä rahoituksen ja Vesilahden kunta ja Ylämäen nuorisoseura pääsevät sopimukseen alueen maankäytöstä ja ehdoista.

Vesilahteen suunnitteilla oleva 9-väyläinen frisbeegolfrata sijoittuisi Ylämäen nuorisoseurantalon lähimaastoon. Hankkeen kustannusarvio on noin 16 300 euroa. Kunta hakee hankeen toteuttamiskustannuksista Kantri ry:ltä 90 prosenttia Leader-rahoitusta.

Tarkoituksena on, että frisbeegolfradan maastoa ei muokata paljon, vaan reitti kulkee helppokulkuisessa, lajille ominaisessa ympäristössä. Suunniteltu rata kulkee osin Ylämäen nuorisoseuran ja Vesilahden kunnan omistamalla maalla.

Hanke on tarkoitus toteuttaa vuoden 2014 kevään tai kesän aikana. Kuntaan hankitaan myös lajin harrastamisessa tarvittavia liitokiekkoja, joita voi lainata kunnan kirjastosta kirjastokortilla.

Frisbeegolf on muutaman viime vuoden aikana noussut suosituksi harrastukseksi. Frisbeegolf on golfia muistuttava heittolaji, jossa pelataan frisbeetä eli liitokiekkoa heittämällä tarkoituksena saada kiekko maalikoriin mahdollisimman vähin heitoin.

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?