Näin vuosin, viiskyt ja risat, on tietysti vähän huonoa luonnehtia työkiireitään tukka putkella juoksemiseksi. Letti ei oikein ota liehuakseen, mutta aika haipakkaa toimittajan – niin kuin monella muullakin ammattialalla – työ on ollut ja on edelleen. Kiire leimaa kerran viikossakin ilmestyvän lehden tekemistä.
Muutaman kerran vauhdinpito on keikalla jäänyt. 1990-luvun puolivälistä Lempäälän-Vesilahden Sanomissa työskennelleenä olen kolmesti jutun teon lomassa saanut ottaa luihin ja ytimiin menevän rentoutuspaussin – ja joka kerralla melkein nukahtanut niille sijoilleni. En väsymyksestä, vaan hyvästä olosta ja nautinnosta.
Kiire jäi ensimmäisen kerran vuosia sitten Lempäälän Luontaiskylpylässä, joka taisi silloin vielä kantaa Uotin terveysparantolan nimeä. Olin kymmenhenkisessä journalistiporukassa Kirsti Uoti-Reilaman ja muun henkilökunnan vieraana taloon tutustumassa ja hoidoissa, siis tarkoituksella rentoutumassa.
Naisvaltaisen seurueemme toisena miespuolisena osallistujana saimme vuorollamme kahdestaan tuta ylellistä autuushoitoa, johon kuului höyrysaunottelua sekä kiireetöntä kuuman ja kylmän vuorottelua sinkkisoikoissa pellavakääreissä.
Hoidon kliimaksi oli kylvettelyn jälkeinen kapalointi paksuihin viltteihin, joihin kääriytyneenä ei voinut muuta kuin, niin, rentoutua, hiljaisuudessa ja kaikessa rauhassa. Olo oli jälkikäteen kuin uudestisyntyneen. Suosittelen kokemusta lämpimästi joko omahoidoksi tai vaikka lahjaksi läheiselle.
Ihan tavalliselle juttukeikalle tupsahtanut rauhoittuminen osui kohdalle sen sijaan aivan yllättäen ja eriskummallisessa paikassa, muutaman vuoden takaisella teollisuuskäynnillä, nimittäin PiPu Ky:ssä Lempäälän Lipossa.
Vanerialan yrityksessä ei arvaisi pääsevänsä selkähoitoihin. Niin vain kävi, kun yrityksen myyntivastaava Pertti Pirhonen laajensi tuotantolaitoksen tutustumiskierroksen kattamaan samassa yhteydessä sijaitsevan kotitalonsakin. Sen yläkerrassa on valoisa ja viehättävä torni, jonka kalustuksena ei muistini mukaan ollut paljon muuta kuin professionaalin oloinen hierontapeti. Siispä sille.
Selkävaivoista kärsinyt Pirhonen oli kalliin sähköisen laitoksen aikoinaan hankkinut omaksi helpotuksekseen. Lempäälän vammaisneuvoston aktiivi oli tarjonnut petiä myös tuotantolaitoksen henkilökunnalle. Miehille hoito ja kuntoutus ei ollut kuitenkaan kelvannut, ja peti lojui enimmäkseen tyhjän panttina, mitä suuresti ihmettelin siinä vaiheessa, kun pääsin laitetta kokeilemaan.
Automaaattitoimisessa pedissä on erikestoisia toimintoja, joissa selällään makaavan selän alla olevat useat telat tekevät rullaavaa työtään. Hierontavaikutusta tehostaa alaraajojen päälle asetettavat lyijypainot. Teki hyvää. Liposta ajeli takaisin toimitukseen aivan eri mies. Kas kun Pirhonen ei ole laajemmin tuotteistanut laitettaan.
Kolmas kerta tapahtui aivan äskettäin. Hiljattain tänä syksynä Säijään muuttanut henkisen valmennuksen ja syvärentoutuksen mentori Pertti Ratilainen otti haastattelun jälkeen esiin työvälineensä ja komensi sulkemaan silmät.
Isot kongit ja äänimaljat panivat ääniaallot liikkeelle ja värähtelemään intensiteetillä, jota on vaikea kuvailla. Eikä lähipiirille tarvitsekaan: työkaverit pääsivät osallisiksi kokemuksesta, kun Ratilainen viime viikolla vaivutti koko työyhteisömme kolmeksi vartiksi koomaa lähentelevään olotilaan. Kyllä ei ollut stressistä tietoakaan, kun tehtiin kroppaan luovuudelle tilaa.
