Muutimme perheemme kanssa reilu kaksi vuotta sitten Lempäälästä Vesilahteen, Onkemäelle. Olimme jo useamman vuoden ajan etsineet sopivaa uutta kotia ja kolunneet läpi lähikuntien tontti- ja talotarjontaa. Onkemäeltä löytyi sopiva. Iso tekijä muutospäätöksessämme oli toimiva kyläkoulu kävelymatkan päässä kotoa.
Selvitimme, että Vesilahdessa on säädetty 18 oppilaan raja koulun säilyttämiseksi, joten ajattelimme, että Onkemäen koulu ei heti olisi lakkautusuhan alla. Siksipä tyrmistys oli suuri, kun viime keväänä saimme lukea lakkautussuunnitelmasta.
Koulu ei ole meille kyläläisille pelkkä koulu. Koululla on leikkipuisto, keinut ja liukumäki, peli- ja luistelukenttä sekä harrastuspaikka kerhoille ja partiolle. Se on myös kyläläisten ainoa kokoontumispaikka talvisin. Miten siis käy meidän lähiliikunta- ja harrastuspaikan, jos koulu lakkautetaan?
Minua on kovasti vaivannut myös lastemme tilanne, jos koulu lakkautetaan. Pääasiassa oppilaat on käsittääkseni tarkoitus kuljettaa sisäilmaongelmista kärsivään Kirkonkylän kouluun. Se sijaitsee meistä kauimpana. Narvan ja Ylämäen koulut olisivat lähempänä, mutta niihin ei kuulemma mahdu.
Tuntuu, että säästämisen nimissä meidän lapsemme yritetään työntää Kirkonkylälle, koska heille ei nyt tähän hätään muutakaan paikkaa löydy. Lapsia istutetaan autossa pisin mahdollinen matka ja siihen vielä odottelut päälle. Eikä Kirkonkylän koulussa taida tilaakaan liikaa olla.
Eikö Vesilahdessa olisi nyt kaiken säästämisen keskellä hyvä miettiä minkälaista kuvaa kunnasta muualle annetaan. Mielestäni se, että Onkemäen koulu säilytettäisiin, antaisi se positiivisen kuvan Vesilahdesta, kun muut kunnat lakkauttavat kyläkoulujaan.
Koulu voisi toimia jopa vetovoimatekijänä kunnalle. Meidän tapauksessamme se toimi juuri näin. Emmekä me ole ainoa lapsiperhe, joka tänne kylälle on muutaman vuoden sisään muuttanut. Vesilahti on maaseutukunta ja sellaisena itseään mainostaa. Kyläkoulut nimenomaan sopivat kunnan imagoon.
Suuria koulukeskuksia on jo joka kunnassa. Pienet kyläkoulut ovat tätä menoa harvinaisuus.
Laura Iskala
