Roinisen kunto ei realisoitunut EM-lavalla

 

Teemu Roininen jäi painonnoston EM-kisoissa tempauksessa ilman tulosta. Kuva: Kari Kinnunen
Teemu Roininen jäi painonnoston EM-kisoissa tempauksessa ilman tulosta. Kuva: Kari Kinnunen

Israelin Tel Avivissa kisatuissa painonnoston EM-kisoissa oli ilmiselvästi näkyvissä lajin suomalainen myötätuuli. Kuusi Suomen ennätystä ja Miika Antti-Roikon nelossija työnnössä 94-kiloisten sarjassa olivat reissun hyvää sinivalkoista antia.

Lempäälän karpaasin Teemu Roinisen kilpailu sen sijaan ei mennyt suunnitellusti. Työnnössä rusentui kova tulos, tasan 200 kiloa, mutta tempauksessa kaikki kolme yritystä epäonnistuivat.

– Olisiko kunnon ajoitus mennyt poskelleen? Tempauksessa ensimmäinen yritys epäonnistui ja kaksi seuraavaa tuomaristo hylkäsi, ihan hyvin perustein, joten ei hurraahuutoihin aihetta ole, kommentoi Roininen Israelissa.

– Kisojen alla oli ennätysvire päällä, joten valmennuksen kanssa pitää nyt miettiä, mikä meni pieleen. Ensi kesänä varmastikin kisailen aika paljon, jotta kateissa oleva nostovarmuus löytyy uudelleen, viittaa Roininen kahteen peräkkäiseen kilpailuunsa eli SM- ja EM-kisoihin, joissa hän on jäänyt vaille yhteistulosta.

Urheilijan urapolku siis jatkuu ja entistä tiiviimmin treenaten, sillä Roininen perusti oman valmennukseen keskittyvän yrityksen ja jäi aiemmin metallialan töistä pois.

– Yrittäjäksi ryhtyminen antaa enemmän päätäntävaltaa ajan käyttöön. Syksy ja Kazakstanin MM-kisat ovat seuraava iso tavoite, toteaa Roininen.