Loiskeen pojille menestystä Porissa

Loiske

Sääksjärven Loiskeen 03-pojat saivat kutsun Porissa järjestettävään kovatasoiseen kutsuturnaukseen, joka pelattiin heinäkuun lopulla. Turnauksen ensimmäisenä päivänä pelattiin alkusarjan pelit, jossa ratkottiin puolivälieriin pääsijät.

Poikien alkusarjan pelit sujuivat vaihtelevasti. Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui SJK musta. Tätä peliä pojat hallitsivat , mutta voittivat pelin vain 2–1. Muutaman tunnin paussin jälkeen vastaa asettui PK-35, jota vastaan käytiin tiukka taisto, joka päättyi tasapeliin 1–1. Alkusarjan viimeinen vastustaja tuli Oulusta, Oulun YJ. Tässä pelissä pojilla ei oikein mikään onnistunut ja vastustajalta vastaavasti onnistui kaikki. Oulu voitti ottelun 6–0. Pojat olivat kuitenkin jo kahdella aikaisemmalla pelillä varmistaneet paikkansa ylempään sarjaan pelaamaan sijoista 1–16.

Toisena päivänä vastaan asettui Kaapo. Loiske voitti ottelun 3–1. Voitolla varmistettiin sijoitus kahdeksan parhaan joukkoon. Puolivälierissä vastaan tuli Kouvolan sudet. Peli oli lähes koko neljäkymmentä minuuttia Loiskeen hallinnassa, mutta kun maalinteko ei onnistunut ja vastustajalle ei paikkoja annettu, niin jouduttiin rankkarikisaan tilanteessa 0–0. Rankkarikisassa Kouvolan sudet voittivat harmittavasti 3–2, joten mitalipelit jäivät haaveeksi. Sunnuntaina pojat pelaavat sijoista 5–8. Sunnuntain ensimmäisessä pelissä vastaan asettui alkusarjasta tuttu PK-35. Tällä kertaa Loiske oli parempi ja voitti ottelun 3–1. Viimeisessä pelissä vastaan asettui tuttu Nops, Nokialta. Tässä pelissä oli panoksena viides sija ja paras pirkanmaalainen joukkue. Loiske voitti pelin 1–0. Pori Cup on yksi suomen kovatasoisimmista kutsuturnauksista, joten poikien viides sija tässä turnauksessa on erittäin kova saavutus Lempääläiselle joukkueelle.

Jan Mäkiranta