Misä, täsä ja tosa tavataan länsimurteissa todeta. Tampereen kiälessä dee on ree ja rintteri voi tarkoittaa niin pikajuoksijaa kuin tulostintakin.
Lempäälässä ja Vesilahdessa hämäläismurretta harvoin kuulee, vaikka minä ainakin mielelläni kuulisin. Murteissa ilmaukset kuulostavat tuoreilta, kansankieli suoruudessaan lupsakalta.
Murteella puhumisessa on myös jonkinlaista kapinaa. Murre kieltäytyy käyttämästä sanoja direktiivi, strategia tai indikaattori. Toisaalta se on myös ensimmäinen kieli, jonka ihminen oppii. Kotona puhellaan mitä puhellaan. Eikä siinä mitään erityistä ajatella, että tässä minä nyt kasvatan lapselleni murreidentiteettiä. Kun taas kirjakieli useimmiten opetellaan.
Itse olen lähtöisin Päijänteen ympäristön savolaismurrealueelta. Eli kun ei olla vielä Savossa, mutta ei enää Hämeessäkään, niin silloin ollaan synnyinpitäjäni Joutsan murrealueella. Itä-Hämeeseen muinoin kuuluneen Joutsan murteen tyypillisin piirre on viäntäminen. On leipiä, nisua, piimiä ja ruakua kuakkua.
Harva kuitenkaan puhuu aidosti jousalaittain murtaen, enkä ihmettele, jos raakaa kakkua kuvataan yhtä korvaa hivelevin ääntein. Viäntäminen ampuu jo hieman yli, sitä käytetään sellaisissakin tapauksissa, joissa savolaiset eivät sitä käytä. Joutsalainen viäntiä, ei herkiä koskua, ei Hämeessäkiä. Savolainen viäntää, sanoo ei koskaan ja ei Hämmeessäkkään.
Keski-Suomen kielellinen savolaisuus pidetään visusti erossa Kuopion seudun oikeasta savosta. Itäinen vaikutus ja hämäläispohja kuultavat alta kuitenkin muutamissa sanoissa ja sanamuodoissa. Kädet on käjet, mutta hän tulee, ei tulloo.
Joutsan murre, kuten muutkin murteet, on tasoittunut, yleiskielistynytkin. Eikä minulle kotona juurikaan murretta puhuttu, kun isä porilaisena tunsi kyllä kakon muttei kuakkua. Vain d tuntuu arkikielessä liian hienolta tai teennäiseltä, itämurteinen muoto antaa puheelle huolettoman, rennon soinnin.
Kun ei ole koskaan puhunut murteella, sen osaamisesta puhuu kuin vieraan kielen taidosta ikään. Mutta sitähän se on, kun ajatellaan mitä kaikkea murre sisältää; kokonaisen maailmankuvan arvoineen ja asenteineen.
Raumalla asuva runoilija ja sanataituri Heli Laaksonen kuvasi eräässä tilaisuudessa suhdettaan lounaismurteeseen ja yleiskieleen näin:
– Ko mä ole kirjailija, multa joskus kysytä, et puhuksä ikän yleiskielt. No, ole mä joskus. Mä järjesti yhre monikulttuurise tapahtuma, mihi mu piti kutsuta yks Muhammed-nimine ihmine, kene äirinkiel ol arapia. Ja kyll hän puheli suame, mut me päästi paljo helpommall, ku määki puhusi suameks häne kanssan. Puhutti vähä niinko suame vieraana kielenä molemmat.
