Kummituksia ei ole olemassa. Ilmastonmuutos on, vaikka kuinka haluaisi tai antaisi itselleen toisin uskotella. Ilmastonmuutos on pelottava, mutta siihen ei voi suhtautua kuin johonkin mielikuvituksen tuotteeseen.
Kari Pusa kirjoitti aiheesta 17.10.18 lehdessä oman melko kevyen näkemyksensä. Minusta se kuvastaa pelkoa siitä, että 60 vuotta rakennettu maailmankuva on uhattuna. Eniten on kuitenkin pelättävää nuoremmilla sukupolvilla sekä heidän vanhemmilla, joilla aika vielä riittää nähdä ja kokea tämän ihmisen kiihdyttämän ilmastonmuutoksen tulevat seuraukset. Surullista on kuitenkin se, että tämä heitä vanhempi sukupolvi on edelleen vankasti vallan kahvassa kiinni puolustamassa omaa loppumattomiin resursseihin perustuvaa maailmankuvaansa ja vastustamassa muutosta. Medialla on paljon valtaa ja sitä tulisi käyttää vastuullisesti.
Päästöjen vähentäminen on koko palloa yhdistävä asia, ja niin vakava ja vaikea, jotta sitä tutkimaan on koottu armeija ihmisiä ja asiasta puhutaan joka puolella. Mutta puhuminen ei riitä. Itse toivon, että ilmastonmuutos myy. Koska se tarkoittaa sitä, että asia otetaan vakavasti ja että investointeja ruvetaan todella kohdentamaan lastemme tulevaisuuden kannalta merkityksellisiin asioihin. Silloin valtio, kunta, yrittäjät ja yksilöt voivat olla yhdessä tekemässä muutoksen ohella taloudellisestikin järkeviä ratkaisuja. Tai sitten voi hakata yksin markkansa vanhaan malliin tappiollisiksi kääntyviin toimiin.
Samaisessa lehdessä oli uutinen pilotin myötä mahdollisesti lisääntyvistä junavuoroista, joka kuvastaa teeman ympärillä tehtävää yhteistyötä. Tampereen kaupunkiseutu ja sen kunnat ovat valmistelleet yhdessä Pirkanmaan liiton ja seudun joukkoliikenneviranomaisen kanssa hakemuksen, joka toteuttaisi heidän strategioitaan mm. päästöjen vähentämiseksi. Taustalla siihenkin, miksi liikenne-ja viestintäministeriötä juuri nyt kiinnostaa junaliikenteen lisääminen, on keskeisenä tekijänä ilmastonmuutos. Valtio on sitoutunut vähentämään päästöjä, mikä tarkoittaa liikenteen osalla 50% vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 ja se edellyttää nopeita toimia. Vaaditun muutoksen tekemisessä seutu ja sen kunnat voivat olla proaktiivisesti mukana, tai sitten sopeutua myöhemmin saneltaviin toimiin. Ilmastohaasteen ”mystinen häviäminen” kun ei valitettavasti ole ennusteissa näköpiirissä. Ennusteiden tekemisessä eivät käytössä suinkaan ole kristallipallot vaan nykyisten supertietokoneiden ja datan mahdollistamat laskelmat sekä niiden analysoimisen mahdollistava asiantuntemus. Tulevaisuuden tutkimuksen opistokurssit olisivat suositeltavia, esimerkiksi toimittajille, jotta tutkimusten taustoja sekä epävarmuuksia nähtäisiin sensaatiohakuisuuden keskeltä, mutta asiantuntijoiden koulutukseksi tämä ei toki riitä.
Loppukädessä ihmisten on kuitenkin tehtävä yksilöinä ja käytössään olevaan tietoon perustuen päätökset siitä, myöntävätkö itselleen pelottavan totuuden ilmastonmuutoksesta ja toimivat vähentääkseen päästöjään. Haluavatko he olla osa taistelua ihmiskunnan suurinta haastetta vastaan ja voida katsoa vuosien päästä lastaan silmiin ja todeta, että tein parhaani. Vai haluaako vaihtoehtoisesti sulkea silmänsä ja uskotella itselleen, että uhkaa ei ole.
Itse olisin onnellinen, jos ilmastonmuutos parinkymmenen vuoden päästä peruttaisiin. Lapsillani olisi turvatumpi tulevaisuus. Minä olisin silti ollut mukana rakentamassa sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävämpää yhteiskuntaa, jossa jalkani nousee yhä kevyesti aiempaa terveellisempien elämäntapojen ansiosta.
Tapani Touru
kirjoittaja on isä, joka ennustaa työkseen liikenteestä
