Kuplahalli veisi jalkapalloharrastusta Lempäälässä eteenpäin

Meillä on kaksi jäähallia, mutta ei kuplahallia? Minun mielestäni tulisi hakea rahoitusta ja rakentaa Lempäälään kuplahalli. Kuplahalli olisi iso askel lempääläiselle jalkapallolle, kun lajia pystyttäisiin harjoittamaan paremmin talvisinkin. Ennen kuplahallia ei olisi välttämättä tarvittu, mutta nykyään myös talvella harjoittelu on tärkeää ja se valmistaa tulevaan kauteen.

Jos iso kuplahalli on vaikea toteuttaa, voitaisiin Lempäälässä tai Sääksjärvellä tehdä niin kuin esimerkiksi Hervannan palloiluhallille tehdään. Kesäisin tekonurmi toimii ihan normaalisti, mutta talveksi tekonurmen päälle tulee iso “kuplan” muotoinen kangas, jotta hallissa voidaan harjoitella ja pelata myös talvella.

Jos kuplahalli rakennutettaisiin, voitaisiin kentän ympärille tehdä juoksuradat, jotta esim. yleisurheilijat voisivat hallia käyttää myös hyväkseen. Tiedän monen olevan kuplahallia vastaan, mutta se todella veisi jalkapalloa Lempäälässä eteenpäin.

Pienessä salissa koko talven harjoittelusta on vaikea siirtyä pelaamaan isolle kentälle erilaisen alustan sekä salin ja ison kentän välisen kokoeron takia.

Minun mielestäni Lempäälän kunnan tulisi hakea rahoitusta ja rakentaa Lempäälään iso kuplahalli tai vaihtoehtoisesti toimia kuin Hervannan palloiluhallissa.

 

Jerko Suodenjoki,
kahdeksasluokkalainen hakkarilainen

 

Lue myös:

Iso jalkapallohalli ei ole edennyt: Jalkapallolle tärkeintä olisi saada lisää tekonurmitilaa Lempäälään