Sankareita

Verotiedot edelliseltä vuodelta on taas julkaistu, ja media on avoimen tiedonvälityksen ja läpinäkyvän demokratian nimissä ruotinut etupäässä valtakunnallisesti ja paikallisesti tunnettujen henkilöiden suuria ja pieniä tuloja – niiltä osin, joita ei salaisiksi oltu luokiteltu.

Vähäisemmin on tehty selkoa maksettujen verojen määristä. Valitettavasti, sillä kateuspäivänäkin tunnetun veropäivän luonne muuttuisi kovasti, mikäli päällimmäiseksi valokeilaan nostettaisiin – eivät ehkä ne suuret tulot – vaan paremminkin ne suuret verot.

Sillä tehtäisiin veropäivästä nykyistä enemmän sankaripäivä: ”Hän onnistui vuonna 2018 hyvin, maksoi eniten veroja.”

 

Onhan se nyt vähintäänkin kunniakkaan näköinen se sellainen kärkilista, jossa pelifirman omistajasta tai E-urheilijasta nostettaisiin päällimmäiseksi, kuinka paljon hän on vuoden kierron aikana maksanut Suomeen veroja sen nykykäytännön sijaan, että ensimmäisessä sarakkeessa ovat kaikkien ihailtavissa tai kadehdittavissa ne miljoonatulot.

Harva varmaankaan haluaisi nimensä piilotettavaksi tällaiselta listalta. Paljon veroja maksava yrittäjä on menestynyt todennäköisesti monella tapaa: hän on oman palkkansa ansainnut, mutta on siinä sivussa tullut ylläpitäneeksi työpaikkoja ja työnantajana sitä kautta mahdollistanut henkilöstönsä veronmaksukyvyn. Kertaluonteisella myyntivoiton verolla kärkikymmenikköön kiriminen on tietysti asia erikseen.

Kunkin verokertymän, niin isännän kuin rengin, nykyistä selkeämpi havainnollistaminen korostaisi sitä, mihin koko tämä kansantaloutemme perustuu, hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseen yhteiseen pottiin kerätyin verovaroin.

Mitä suuremman osuuden yksityinen veronmaksaja yhteiseen hyvään tuottaa, sitä suurempi sankari hän on.

Tasavallan presidentti voisi kutsua juuri heitä itsenäisyyspäivän vastaanotolle linnan juhliin, ja verosankarin symboliksi komea merkki rintaan.

Toki kunkin henkilökohtaisen verokertymän jälkeen on seuraavissa sarakkeissa tietysti syytä edelleen verotiedoissa kertoa, mistä tuo vero on kannettu, mikä osa siitä on syntynyt ansiotulosta ja mikä pääomatulosta.

Olisiko syytä julkaista myös tulonhankkimisvähennykset? Aukeaisiko kansalaisille silloin paremmin selitys sille, miksi sinänsä hyvätuloiselta vaikuttavalta henkilöltä on kannettu niin ja niin vähän veroja?

Osa kansalaisista nauttii yhteisestä kakusta tietenkin suhteessa enemmän kuin sinne tuottaa ja päinvastoin. Ja niin sen pitää ollakin. Yhteiskuntasopimukseen ja -rauhaan kuuluu, että ketään ei jätetä, vähäosaistakaan. Lainmukaista verosuunnittelua on monenlaista, ja osa hyvätuloisista on järjestellyt asiansa niin, ettei maksa Suomeen lainkaan tai hyvin vähän veroa.

 

Sellaisen, jota verojen maksu kirpaisee, on syytä muistaa, että raha ei suinkaan ole kallein, jonka yksilö voi valtionsa eteen antaa. Se on henki ja elämä. Talvisodan ihmeen synnyttänyt sotasukupolvi tietä uhrin hinnan.

Marras-joulukuun taitteessa tulee kuluneeksi tasan 80 vuotta talvisodan syttymisestä. Suomi ajautui yhtenäisenä kansakuntana sotaan, koska valtio ei lähtenyt myöntyväisyyslinjalle Neuvostoliiton suuntaan kuten Baltian maat. Suomi säilytti itsenäisyytensä valtiona ja verotusyksikkönä.

Talvisodassa kuoli noin 26 000 maataan puolustanutta suomalaissotilasta. Se on noin 250 jokaista päivää kohti. Maaliskuun toisesta päivästä eteenpäin talvisodan loppuun joka päivä kaatui yli 500 miestä. Heistä, kuten jatko- ja Lapin sodassa kaatuneista, yhteensä noin 91 000 vainajasta meitä jälkipolvia muistuttavat paitsi sankarihautausmaat myös pienet kivikyltit kansakoulujen juhlasalien seinillä. Veteraanit sanovat vielä tänään, että Suomi oli puolustamisen arvoinen.