Loiske rutiinivoittoon futsalissa

Nokian Palloseura ei kyennyt hätyyttämään isäntäjoukkue Sääksjärven Loisketta futsalin kakkosdivarin ottelussa lauantaina 7. joulukuuta Hakkarissa. Loiske pelasi tasavarmasti ja nappasi selvän 7–4 (4–2)-voiton ja nousi kolmen lisäpisteen ansiosta sarjataulukon kolmoseksi.

– Pelasimme vastustajan tasolla ison osan peliajasta. Matsi oli maalintekokisaa eli molemmat puolustivat löysästi, tiivisti ottelun hengen Loiskeen valmentaja Aki Lehtinen.

Sääksjärveläisistä maalintekijälistaan nimensä kuittasivat Mikael Sulkko (2), Otso Suonpää (2), Markus Sairiala ja Miko Heikkilä. Yhden kerran nokialaiset sössivät pallon omaan maaliinsa. Loiskeen maalilla Ville Mansikkamäki ja Juuso Tuominen  pelasivat pelin puoliksi, molempien maalivahtien otteille heltisi Loiskeen valmennusjohdon kehut.

– Kivaa, että molarin pelipaikalle on kilpailua. Ville ja Juuso olivat molemmat hyviä. Muille paikoille kilpailua ei sitten juuri olekaan. Toki se on hyvä juttu, että nuoret kaverit saavat pelivastuuta, tiivisti Lehtinen.

 

Lue myös:

Loiskeelle maalin tappio Valkeakoskella