Oletetaan aluksi ihan teoriassa, että olet aktiivinen sosiaalisen median käyttäjä. Sinulla on oma blogi, twitter ja monet seurattavat, joita vilkaiset usein: aamulla ennen töihin ryhtymistä, illalla kymmenen paikkeilla, joskus yölläkin, kun surffailet. Otat räväkästi kantaa. Aina ensimmäisten joukossa ja aina kriittisesti, koska koet kritiikin kansalaisoikeudeksi. Olet löytänyt netistä hengenheimolaisia, ja te olette vahvoja yhdessä. Teitä yhdistää moni asia. Yhtenä asiana varmuus, ettei teitä saa arvostella, koska te olette oikeassa.
Oletetaan lisäksi, että haluat huomiota ja kirjoitat oikein kärjekkäästi. Esimerkiksi asiasta, josta akateemiset tutkijat, ulkomailla työssä olleet suomalaiset sekä luterilainen kirkko ovat eri mieltä. Tämä asia voi olla mikä tahansa, mutta sinä ja verkkoystäväsi olette varmoja, että tuo ”eliitin” näkemys on väärä. Kaikki, jotka verkossa vaivautuvat ottamaan asiaan kantaa, ovat samaa mieltä kanssasi. Saat satoja kannustuksia.
Sitten yhtenä päivänä joku nuori amanuenssi ottaa vastatakseen. Selittää perustellusti asiasta sen, mitä tiedetään ja kertoo, miten asiaa on tutkittu.
Seuraavan 24 tunnin aikana nuoren yliopistoihmisen päälle vyöryvä hyöky on kuin tsunami. Onko kirjoittajalta lääkkeet lopussa? Eikö kirjoittaja tajua olevansa väärässä? Miten aivopesty hän onkaan? Eikä hän ole oikea tutkija. Ei ole tutkinut tätä aihetta. On opiskelija, siis yhteiskunnan elätti. Netissä on valokuvia, joissa henkilö on ihan omituisen näköinen. Millä motiiveilla tuo kirjoittaa: on varmaan jonkun suuryhtiön lahjoma. Isosisänsäkin oli punaisten puolella. Sukukaan ei ole koskaan osannut hoitaa raha-asioitaan. Asuukin alueella, jota tavallinen ihminen välttää. Huutoa, oksennusta, pitkiä puukkoja, helvetin tulta.
Sivustolle palaa rauha, ja turvaa tuova me-olemme-oikeassa jatkuu.
Jolloin joku yksilö sivustolta päättää, että hänkin haluaa saada kannustuksia. Murjaisenpa tuosta jotain ajankohtaista hauskaa ja heitän sekaan vähemmistölistaa. Sehän on varma naurava nakki: enemmistöksi oletettu kansanosa pääsee nauramaan ja murjaisu on osa ajankohtaisinta aihetta, kuin joululaulu jouluna.
Mutta verkko ei reagoi. Fiksut ajattelevat, että taas ne tekivät sen, tekivät ja todistivat ihan itse. Saman henkisetkään eivät syty: tämä on jo vanhaa juttua.
Tehdään vielä neljäs oletus: oletetaan, että törkeän murjaisun esittäjä on kunnallisessa luottamustoimessa. Onko kunta jotenkin vastuussa siitä, että joku kirjoittaa törkeyksiä? Ei ole. Ei kunta ole vastuussa siitä, mitä jonkun päässä kytkeilee. Yhtä vähän kunta on vastuussa ihmisen velkasuhteista tai alkoholinkäytöstä. Ihminen vastaa itse tekemisistään.
Kunnalliset päättäjät ovat laatineet eettisen koodin, joka koskee sitä, miten luottamushenkilöt kohtelevat toisiaan ja toimivat luottamustehtävissä. Se pätee ja sitä ei tarvitse joka kerta toistaa, kun joku osoittaa vapaa-ajalla hengenlaatuaan. Kun vaaleilla valittua luottamushenkilöä ei voi erottaa, ellei hän tee rikosta, ei muodollista sanktiota ole.
Tässä teoreettisessa tapauksessa sanktio on se, ettei törkeilijälle anneta sitä julkisuutta, jota hän kipeästi halajaa.
Juha Kuisma
Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija
