Toisen signeeraus: Lempääläläinen taideväärentäjä äänessä uutuuskirjassa

Erkki Koivisto. Kuva: Jussi Saarinen

Suomen historian ehkä taitavin ja tuotteliain taideväärentäjä, lempääläläinen peräkärryhitsari Veli Seppä huijasi taidemarkkinoita 30 vuotta. Itseoppineen sääksjärveläisen käsistä on lähtenyt taidekauppaan, huutokauppoihin ja kotien seinille väärennettyinä teoksina häkellyttävä määrä lähestulkoon kaikkia suuria suomalaisia kuvataiteilijoita: Schjerfbeckiä, Gallen-Kallelaa, Särestöniemeä, Järnefeltiä, Nelimarkkaa… Sepän monipuolisista maalarin kyvyistä ja tyylilajien hallinnasta kertoo, että hän väärensi menestyksekkäästi ranskalaista impressionistia Fernand Légeriä.

Lempäälää tunnetuksi tehnyt Veli Seppä tuskin kuitenkaan tulee valituksi vuoden lemmoksi. Julkisuus on ollut negatiivista. Useita henkilöitä on tuomittu Suomen rikoshistorian suurimmassa taideväärennösjutussa eri pituisiin vankeusrangaistuksiin. Seppä selvisi kahden vuoden ehdonalaisella ja tuomittiin maksamaan 40 000 euroa rikoshyötynä valtiolle. Se oli mahdollista, sillä Seppä avasi poliisikuulusteluissa sanaisen arkkunsa.

Kuvantekijä pääsee jälleen ääneen, kun hän kertoo tarinansa vastailmestyneessä teoksessa Mieletön vilppi. Teos on jatkoa muutaman vuoden takaiselle Vilpitön mieli -kirjalle, jonka kirjoittivat Sepän rikoskumppani, vankeustuomion saanut sekä tuntuviin korvauksiin tuomittu forssalainen taidekauppias Jouni Ranta ja kirjailija Marko Erola. Vilpitön mieli valotti ilmestyessään 2017 suomalaisen taidebisneksen pimeää puolta ja herätti suurta huomiota. Samoin käynee paljastuskirjan ansiosta nytkin; toivottavasti taidekauppa tervehtyy ja väärennökset saadaan pois kiertämästä.

Muita paikkakunnalta tuttuja nimiä ei kirjassa epämieluisassa valossa esiinny, päinvastoin. Seppä kertoo kirjan loppukaneetissaan kotikulmillaan vaikuttavan rehellisen taidekauppiaan, huutokauppahuone Aleksia pitävän Sami Taustilan. Seppä auttaa nykyisin Taustilaa poimimaan myyntiin tulevista tauluista väärennökset pois.

Huutokauppahuone Aleksilla avautuu heinäkuun lopussa Veli Sepän oman taiteen taidenäyttely:

– Minulla on elämässä enää yksi haave, joka luultavasti jää toteutumatta. Olen koko elämäni hakenut omaa kädenjälkeä taiteilijana. Oma tyyli on edelleen hakusessa, ja aika alkaa käydä vähiin. Väärentäminen vei harhateille, enkä tiedä, voinko enää edes löytää omaa tyyliä matkittuani niin pitkään ja niin monia muita taiteilijoita.

 

Lue myös:

Signeerauksena Veli Seppä – Taiteilijan viimeinen ja huutokauppahuone Aleksin ensimmäinen taidenäyttely