Meistä suomalaisista on tullut tämän vuoden aikana väistelyn mestareita – juuri kun uudet sukupolvet ovat pääsemässä eroon jäyhästä ja pidättyväisestä suomalaisuudesta, missä etäisyys on enemmän hyve kuin epäkohtelias ele. En taida olla ainoa kuusissakymmenissä oleva suomalainen mies, jolle joku läheinen on saanut olla opettamassa läheisyyttä, koskettamista ja halailua. Se vain ei ole kuulunut tapoihin… Jostain luin sellaisenkin ajatuksen, että meille suomalaisille etäisyyden pito korona-aikana ei tuota vaikeuksia, koska väistely on meille niin luontaista. Traagisen totta, mutta kovin surullista. Taas meidät on vedetty erilleen toisistamme, toki ihan pätevästä syystä, mutta onneksi vain väliaikaisesti.
Ihminen tarvitsee lähelle tulemista, kohtaamista ja syliin ottamista. Se on meidän jokaisen perustarve, jota ilman ihminen vähitellen kuihtuu ja erakoituu. Henkisestä pahoinvoinnista ja kohtaamisen puutteesta syntyviä ikäviä seurauksia olemme nyt koronavuonna joutuneet seuraamaan liian paljon.
En halua tällä puheella millään tavalla murentaa koronanvastaista taistelua ja siihen liittyviä rajoituksia, ne on nyt otettava vakavasti ja selätettävä yhdessä tämä rutto. Haluaisin kuitenkin, että me erityisesti nyt tiedostaisimme väistelyn vaarat, sen vaikutukset yksittäisen ihmisen hyvinvointiin ja koko yhteisön toimintaan. Yksinäisyys ja pahoinvointi eivät ole menneet koronatauolle ja lähimmäisten avuntarve on päinvastoin kasvanut tänä aikana. Siksi olisi todella tärkeätä keksiä keinoja kohdata ja pitää yhteyttä jollain muulla tavalla. Erilaiset auttamisjärjestöt ja seurakunta ovat onneksi löytäneet näitä ilahduttavalla tavalla. Itseänikin joudun jatkuvasti muistuttamaan, että korona-aika ei ole syy olla ottamatta yhteyttä avuntarvitsijaan…
Toivon, että kun tämä rutto saadaan selätettyä, me voisimme palata kohtaamisen ja läheisyyden kulttuuriin. Sen jälkeen väistely saa taas väistyä elämästämme ja voimme ottaa takaisin sen hyvän, minkä ehdimme jo unohtaa.
Väistäminen voi liittyä myös muuhunkin kuin fyysiseen kohtaamiseen. Moni kokee erilaisuutensa tai muun syyn takia tulevansa jatkuvasti väistetyksi. Siitä seuraava paha olo voi olla kaikkein pahinta: en kuulu joukkoon eikä minua hyväksytä. Tällaista väistelyä ja hyväksynnän puutetta esiintyy myös kirkossa. Tästä puhuu arkkipiispa Tapio Luoma erinomaisessa haastattelussaan (HS 20.12.2020). Hän pohtii, mitä Jeesus opettaisi nyt meille toisten kohtaamisesta. ”Jeesus sanoisi: Katso toista ihmistä, näe hänet. Äläkä päästä itseäsi helpolla, kun näet hänet.”
Huomenna alkaa suuri ihana juhla, joulu, johon läheisyys on aina liittynyt kiinteästi. Tänä jouluna meidän on pakko pitää etäisyyttä ja kohtaamiset tulevat olemaan todella vähäisiä. Nyt onkin mahdollista viettää toisenlaista joulua. Jokainen pieni tai suurempi ydinperhe saa harjoitella todellista läsnäoloa kiireisen arjen tauottua. Ollaan läheisillemme oikeasti läsnä, kuullaan, nähdään ja kohdataan. Voisiko tämä joulu myös viedä meitä lähemmäksi joulun todellista ydintä, ihmiseksi tulevaa Vapahtajaa?
Mikko Oikarinen, rovasti
