Loiskeelle tärkeässä pelissä maalin tappio

Kuva: Kari Etelä
Loiske sai hyviä maalimestoja TKT:tya vastaan, mutta tuloksetta, kuten Mikael Sulkkokin jäi loistavassa puskupaikassaan.

Iso joukko pettyneitä ja suorastaan kyrsiintyneitä jalkapallopersoonia poistui perjantaina 13. elokuuta Hakkarin urheilukentän pukukoppiin, kun kolmosdivariottelun Sääksjärven Loiske vastaan TKT Tampereelta päätuomari Adnan Brkic puhalsi matsin päättyneeksi. Tulostaululla ilkkuivat numerot o–1 tarkoittaen vierassakki TKT:n niukkaa voittoa.

Loiskelaisten mielen veti matalaksi se, että tilanteita isäntäjoukkue loi runsaasti. Oranssilasien läpi katselleiden mukaan enemmän kuin vastustajat. TKT:n maalissa Juuso Saikkonen pelasi mainion ottelun ja kun ennenkin Loisketta kurittanut Topias Perkiö osui kertaalleen, oli loiskelaisittain karvas lopputulos valmis.

Loiskeella oli vaihdosta tulijoita tällä kertaa kohtuullisen mukavasti, muun muassa tuore tuttavuus Karri Herranen juoksi nurmelle puoliajalta. Myös nuori pelaajalupaus Iivari Turkkinen sai runsaasti peliminuutteja, kun hän korvasi tärskyn saaneen Mikael Sulkon jo puolen tunnin kohdalla.

Tappio tiesi sitä, että ääritasaisessa sarjassa Loiske tippui muutaman sijan, juuri muun muassa TKT porhalsi pisteellä Loiskeen ohi. Viikko 33 pitkälti ratkaisee, pelaako Loiske ylemmässä vai alemmassa jatkosarjassa, sillä se kohtaa vieraissa kolmen päivän sisään kaksi samoista sijoista kärkkyvää vastusta eli Janakkalan ja Pirkkalan.

 

Sarjaporrasta alempana eli nelosessa Vesilahden Visa otti suurvoiton paikallisvastustaja LeKi-futiksesta, mutta sen voiton tuoma lisäbuusti ei kovin pitkälle kantanut. Visa taisteli voitosta tiukasti Valkeakosken Koskenpoikia vastaan, mutta Visan 3–2-johto kääntyi pelin lopulla 3–4-tappioksi.

LeKi-futis oli selvästi sisuuntunut paikallistappiosta ja pelasi etenkin avausjakson erinomaisesti Toijalaa vastaan. Kun toisellakin jaksolla painopiste oli enemmän Toijalan päässä, jäi lekiläisiä kismittämään 2–2-tasapelitulos. LeKin maalit tekivät Eelis Tykkyläinen ja Tino Keskimaa. Toijalan tasoitusrankkarin upotti Jesse Järvi.

– Vastustaja tasoitti hyvin kyseenalaisella rankkarilla, mihin peli sitten loppui. Olisimme ansainneet enemmän, tuskitteli LeKi-luotsi Matti Tuominen.

 

Lue myös:

Loiske otti köniinsä TamU:lta 0−11 − Visa löylytti LeKiä 6−0