VIISI TÄHTEÄ: 76-vuotiaan Sarkolan ja 77-vuotiaan Roineen elämänkokemus tekee Kahdesta paavista vakuuttavan ja tunnepitoisen näytelmän

Asko Sarkola paavi Benedictuksena ja Esko Roine kardinaali Bergogliona käyvät koskettavaa ja herättävää dialogia. Konkarinäyttelijöiden oma pitkä elämänkokemus tuo syvyyttä roolityöskentelyyn. Miehien ote on kirkkokuntaa arvostava. (Kuva: Otto-Ville Väätäinen)
Asko Sarkola paavi Benedictuksena ja Esko Roine kardinaali Bergogliona käyvät koskettavaa ja herättävää dialogia. Konkarinäyttelijöiden oma pitkä elämänkokemus tuo syvyyttä roolityöskentelyyn. Miesten ote on kirkkokuntaa arvostava. (Kuva: Otto-Ville Väätäinen)

Ranskalaisen filosofin ajatus ”vanhuus on elämän parodiaa” kuvaa osuvasti Anthony McCartenin kirjoittaman Kaksi paavia -näytelmän päähenkilöiden paavi Benedictuksen ja kardinaali Bergoglion tapaamisia, keskusteluja sekä uskonveljeyttä. Paavi Benedictus näkee metsän puilta sisäistäessään, etteivät hänen voimavaransa riitä enää Rooman piispuuden, katolisen kirkon ylimmän hengellisen johtajuuden eikä Vatikaanin päämieheyden hoitamiseen. Eläkepäivistä unelmoiva kardinaali Bergoglio puolestaan kohtaa uudenlaisen maailman, kun hänestä tulee yllättäen paavi ja apostoli Pietarin 266. seuraaja. 76-vuotias Asko Sarkola paavi Benedictuksena ja 77-vuotias Esko Roine kardinaali Bergogliona tarjoavat sielukasta dialogia, joka avaa totuudenmukaisen näkymän paaviuteen, katoliseen kirkkoon sekä Vatikaanivaltioon. Tampereen Työväen Teatterin kantaesittämä Kaksi paavia on rukiista puheteatteria.

Onneksi olkoon Tampereen Työväen teatteri! Teidän tiistai-iltana kantaesittämänne Anthony McCartenin Kaksi paavia -näytelmä ei jäljittele eikä myötäile vuonna 2019 suureen maailmaan suosioon kohonnutta Fernando Meirellesin ohjaamaa Kaksi paavia -elokuvaa. Siinä Anthony Hopkins (paavi Benedictus) ja Jonathan Pryce (kardinaali Bergoglio) tekevät koskettavat roolityöt.

Tampereen Työväen Teatterin ja Turun kaupunginteatterin yhteistuotannossa luotetaan jälleen konkarikaksikon, Asko Sarkolan ja Esko Roineen, lujaan ammattitaitoon sekä parivaljakon vuosien saatossa hitsautuneeseen yhteistyöhön. Miehitys on ainoa oikea.

Sarkola ja Roine ovat liki kolmetuntisessa esityksessä paljon vartijoina, sillä tässä näytelmässä sanalla on vahva sija. Kahden paavin suomentaja Tiina Puumalainen on tehnyt tarkkaa työtä. Teksti on sävyisää ja herkullista, jopa runollisen maalailevaa.

Tiina Puumalainen vastaa myös Kahden paavin ohjauksesta. Eino Salmelaisen näyttämö tarjoaa intiimin estradin esitykselle, jonka keskiössä ovat paavin ja kardinaalin väliset syvälliset keskustelut sekä hengelliset pohdiskelut. Puumalaisen ohjaus paketoi tarinan eheäksi kokonaisuudeksi, jonka jännite kestää väliajan. Ohjaajan ratkaisut konkretisoivat ristiriitaisetkin asetelmat, jotka päähenkilöiden välillä vallitsevat.

Teppo Järvisen lavastussuunnitelma sinetöi Kahden paavin sanoman koskettavuuden. Esimerkiksi paavi Benedictuksen ja sisar Birgitan kohtaaminen ruokapöydän yhteyksineen saa nimenomaan lavasteista syvyyttä. Mallikkaaksi esimerkiksi käy lisäksi Benedictuksen ja Bergoglion kohtaaminen paavin kesäasunnon puistossa.

Ulla Koivurannan rooli sisar Birgittana on hyvä mauste kolmetuntisessa näytelmässä. Kohtaus kuvaa paavin inhimillisyyttä. (Kuva: Otto-Ville Väätäinen)
Ulla Koivurannan rooli sisar Birgittana on hyvä mauste kolmetuntisessa näytelmässä. Kohtaus kuvaa paavin inhimillisyyttä. (Kuva: Otto-Ville Väätäinen)

Uskomaton suoritus Sarkolalta ja Roineelta

Kantaesityksen kolmen tunnin aikana mieleeni nousee monta kertaa Pyhän Teresan kokemus ”Sellainen tunne pysyy, että myös Jumala on mukana matkalla kanssamme”.

Pyhän Teresan tuntemus tuli ajatuksiini kahdesta syystä. Ensiksikin siitä, että Asko Sarkola ja Esko Roine ovat jo iällä olevia ihmisiä. Kolmen tunnin kestoisen esityksen läpivieminen on niin henkisesti kuin fyysisestikin vaativa rutistus. Toiseksi siitä, että paaviutensa ja siinä jaksamisensa kanssa kilvoitteleva Benedictus on varmasti kurkottanut Jumalan puoleen ja rukoillut Häneltä armoa ja viisautta. Kardinaali Bergogliokin on joutunut käymään oman Jaakobin paininsa, kun Jumala johdattaa hänet lepoon vetäytymisen sijasta uudenlaista tulevaisuutta hakevan katolisen kirkon pääksi.

Ohjaaja Tiina Puumalainen aloittaa Kaksi paavia -näytelmän nerosti vuosina 1978-2005 paavina olleen Pyhän Johannes Paavali II:n kuolemalla. Pitkäaikainen paavi  saavutti isosti maailman rakkauden ja arvostuksen.

Joseph Alois Ratzingerista tuli paavi Benedictus XVI, ja hän nousi Rooman piispaksi ensimmäisenä saksalaisena paavina sitten paavi Stefanus IX:n, joka oli paavi vuonna 1057. Benedictus on katolisen kirkon historiassa toinen virasta eronnut paavi.

Nykyinen paavi Franciscus on ensimmäisen paaviksi valittu jesuiitta, eteläamerikkalainen ja argentiinalainen, ja ensimmäinen ei-eurooppalainen sitten Gregorius III:n.

Kaksi paavia -näytelmä kertoo Ratzingerin ja Bergoglion inhimilliset tarinat. Näytelmä kuvaa myös paaviutta, Jumalan sijaisuutta maanpäällä. Se avaa realismia maailmasta, jossa kirkkokunta elää. Näkyviksi tulevat myös kirkon piirissä olevat ongelmat: lasten raiskaukset, abortin vastustamiset, homojen oikeuksien vähättelyt sekä talousrikokset.

Näytelmä onnistuu erityisesti inhimillisen ihmisen kuvaamisessa. Valkoisen kaavun, stoolan, kalotin ja punaisten mokkasiinien kantaja on tunteva ihminen heikkouksineen ja vahvuuksineen, onnistumisineen ja epäonnistumisineen. Näytelmä kirkastaa ansiokkaasti sitä yksinäisyyttä, joka mahtavan paavinkin seuralaisena on.

Sarkola ja Roine ovat elämänviisaita. Heidän omat elämänpolkunsa ovat kerryttäneet kokemukset, joiden turvin Kaksi paavia -näytelmän esittäminen rukiisesti on mahdollista. Ikänestoreiden roolitöissä on vahvaa nöyryyttä sekä kiitollisuutta. Jokaisella on ristinsä, ja jokaisen on se kannettava.

Liikuttavaa on se, miten Sarkolan ja Roineen esittämät roolihahmot lyövät vanhoillisuuden ja uudistusmielisyyden kättä toisilleen. Kristuksen parin tuhannen vuoden seuraamiseen niitä molempia mahtuu.

Kiitoksen ansaitsevat myös Ulla Koivuranta sisar Birgitan ja Anne-Mari Alaspää sisar Sophian rooleistaan. Koivurannan sisar Birgitta tarjoaa paavi Benedictukselle hengenyhteyttä ja sen jakamista sekä tärkeää keskustelukumppanuutta. Alaspään sisar Sophia on puolestaan peilinä kardinaali Bergogliolle. Nunnien sivuoolit ovat erittäin merkitykselliset.

Ohjaaja Puumalaisen isoksi kunniaksi on luettava se, että hän ei ole viihteistänyt Kahta paavia. Näytelmässä on herättävästi ripaus teologistakin väittelyä, mutta ei repiväksi railoksi asti. Läsnä ovat synti, rakkaus, anteeksianto ja armollisuus.

”On omattava rohkeutta kohdata kaikki, mitä elämässä tulee vastaan – kaikki perustuu tähän rohkeuteen”, Pyhä Teresa sanoi. Tämä ajatus kantaa lujasti Kaksi paavia -näytelmää.

MATTI PULKKINEN