Nuorempana en jaksanut seurata politiikkaa, koska se oli mielestäni tylsää. Nykyään se ei sitä ole, mutta en ole varma, onko se hyvä vai huono asia. Televisio-ohjelmista ei hyvää viihdettä löydy. Uusintojen ja tosi-tv -sarjojen seassa olevat niin sanotut viihdeohjelmat eivät tarjoa kunnollista katsottavaa.
Onneksi on politiikka, jota seurata. Puolueettomana kolumnistina on mielenkiintoista ihmetellä eri puolueiden ja poliitikkojen edesottamuksia. Valtakunnan tasolla kyse on nelivuotisesta näytelmästä, jossa tyylilaji vaihtelee tragediasta komediaan ja välillä jopa farssiin. Media seuraa poliitikkojen toimintaa tarkasti, ja vaikka toimittajien tekisi mieli ihmetellä kummallista menoa, heidän on useimmiten pitäydyttävä pelkän asian uutisointiin. Sen sijaan kolumnistit, pakinoitsijat ja jopa kirjailijat ovat tästä touhusta saaneet paljon aineistoa. Taannoisen pääministeri Vanhasen johtaman hallituksen pohjalta ideansa saanut Jari Tervon Koljatti –kirja oli satiirinen romaani. Kirjailijalta kysyttiin, että miten ihmeessä hän keksii noin huvittavia juonenkäänteitä. Vastaus kuului, että ei hänen tarvitse niitä keksiä, poliitikot tekevät sen itse. Hallitukset ovat vaihtuneet, mutta sama pätee edelleen.
Viime aikoina yleistä huomiota on saanut Marinin hallituksen ontuva, ristiriidasta toiseen kulkeva taivallus. Hallituksen toimintakyky on kuulemma hyvä, vaikka koko ajan kiistellään jostakin, ja yhteisten päätösten tekeminen on vaikeaa. Yksi syy on varmasti se, että ministerit puhuvat ilmeisesti enemmän toimittajille kuin keskenään. Julkisuuteen annetut lausunnot on tarkoitettu omille äänestäjille. Jokainen ministeri tulee vuorollaan esiin omine mielipiteineen, ja kansa ihmettelee, miten he voivat kertoa samoista asioista niin eri tavalla. On jo kysytty, että puhuvatko hallituksen ministerit ollenkaan keskenään.
Oppositio yrittää lyödä kiilaa hallituspuolueiden väliin, mutta silläkin puolella on omat painotuseronsa. Perussuomalaiset tunkevat joka asiaan maahanmuuttokriittisyyttään, ja Kokoomus ratsastaa talousasioiden korostamisella. Lähestyvät aluevaalit kiristävät omalta osaltaan tunnelmaa. Hallituspuolueet pyrkivät kulkemaan niitä kohti vältellen parhaansa mukaan kohua nostattavia ristiriitoja. Entä vaalien jälkeen? Mitä silloin tapahtuu, jos demareiden kannatus jatkaa laskuaan, ja Keskusta on saanut tavoitteensa läpi maakuntauudistuksen muodossa?
Eduskunnan viikoittainen kyselytunti on viihdettä vailla vertaa. On nimittäin mielenkiintoista seurata, vaikka se välillä myös turhauttaa, miten taitavasti kukin ministeri käyttää minuutin vastausajan vastaamatta esitettyyn kysymykseen. Aluksi ministeri kiittää erinomaisesta kysymyksestä, ja sitten hän sanoo kantavansa huolta samasta asiasta. Muuta hän ei ehdi, ennen kuin puhemies ilmoittaa ajan olevan täynnä, ja ministeri voi istua helpottuneena alas.
Kirjoittaja toivoo politiikalta muutakin kuin viihdettä
