Hajuhaitat?

Harri Penttilän biojalostamoa koskevan kirjoituksen luettuani muistin vähän vastaavanlaisen tapauksen Lauttakylässä. Siellä oli Osuusmeijerin sikala vastakkaisella rannalla Punkalaitumenjokea kuin yhteiskoulu, jonka opettajat valittivat kauppalalle sikalan aiheuttamista hajuista.

Tähän kauppala pyysi lausuntoa kunnanlääkäri Heikki Arajärveltä, joka vastasi ”Ei paskanhaju ole terveydelle vaarallista, siinä kasvaa pää ja nyrkit”. Heikin vastaanotto ja koti oli yhteiskoulun kohdalla valtakadun toisella puolella. Tämä tapahtui vuoden 1961 kesällä, kun olin autonkuljettajana siellä.

Muistiini tuli tapaus, kun Heikki Arajärvi kävi tankkaamassa autonsa ja satuimme tuurinvaihdolla olemaan paikalla ja Heikki sanoi ”Pojat oon seurannu, että te ymmärrätte kävellä, kun ajaessa istutte pitkän aikaa ja te pystytte ajaan vielä vanhanakin”. Pojat-sanonta sopi hyvin. Olimmme 22−25-vuotiaita ja yleensä aamuvuoron jälkeen kävimme syömässä ja kävelimme jonkimoisen lenkin, jolla usein mentiin Heikin vastaanoton ohi.

Nyt käsiteltävä laitos varmaankin häviää hajuntuotossa ympäristöön sille sikalalle 6−0, kun olen ymmärtänyt laitoksen ottavan kaasut talteen eikä sitä levitellä.

 

Seppo Jutila, MKT

Rajamäki

 

Lue myös:

Narvan biokaasulaitoshanke otti takapakkia: luvasta valitettiin