Helmikuun 24. päivä 2022, jolloin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, oli suomalaisille järkytys. Se oli niin suuri turvattomuuden kokemus, että kansalaismielipide heilahti heti Nato-jäsenyyden puolelle. Kylmäverisestä suomalaisesta harkinnasta ei ollut jälkeäkään: mieluummin hakemus tänään ja jäseneksi huomenna, kuului tämän tunteen tiivistys. Se oli silkkaa atavistista pelkoa.
Muutamat kansanedustajat ilmoittivat heti seuraavan viikon kuluessa olevansa kansan kanssa samaa mieltä. Itse en osaa antaa arvoa tällaiselle kansan edustamiselle. Kansanedustajan pitää perehtyä tämän kaltaisiin asioihin perusteellisesti ja kunnolla. Olisi ollut hyvä, jos poliitikot käyttäisivät julkisia puheenvuoroja, joissa analysoivat asiaa. Sellaisia ei kuultu kuin muutama harva. Ulkopolitiikassa kaikki kokenut Erkki Tuomioja koetti pitää yllä harkitsevaa keskustelua ja joutui sosiaalisessa mediassa suoranaisen pilkan kohteeksi.
Presidentiltä, pääministeriltä ja johtavilta poliitikoilta tivattiin päivästä päivään Nato-kantaa ja tehtiin listoja Naton kannattajista. Näin tehneet eivät ymmärtäneet, että Eduskunnan eri toimielimet perehtyivät asiaan ja kuulivat asiaa tuntevia: sotilaita, tutkijoita, turvallisuuseksperttejä. Puhemies Matti Vanhasen aloitteesta ja johdolla eduskunnassa toimi koordinaatioryhmä, jolla varmistettiin, että kaikkien eduskuntaryhmien johto sai tiedokseen samat asiat kuin valokunnille kerrottiin. Tämä toimintatapa varmisti, että kaikki eduskunnassa tiesivät, mistä Nato-asiassa päätettiin. Tulos oli vakuuttava: 188 puolesta, 8 vastaan. Tämä tulos kestää tulevatkin vuodet. Ja ennen muuta: eduskunta tiesi, mistä päätti.
Presidentin ensimmäisen USA-vierailun aikaan näytti mahdolliselta, että hetken aikaa oli harkinnassa Suomen ja Ruotsin puolustusliitto, jonka aseellisen voiman USA takaisi. Sekin olisi tuonut lisää turvallisuutta, mutta toisiko se sitä riittävästi? Ajatuksesta käsittääkseni luovuttiin, kun ilmeni, että tähän ratkaisumalliin ei liittynyt ydinasesuojaa, mikä on Naton antaman turvan merkittävin ominaisuus.
Medioista Helsingin Sanomat viisasi linjaa: alkuviikkojen haparoinnin ja tunnepurskahdusten jälkeen HS korjasi toimituksellista asentoaan. Se tajusi, että koska sillä oli missio edistää Suomen Nato-jäsenyyttä, ei lehden kannattanut ryhtyä jakamaan suomalaisia oikeassa olijoihin ja väärässä olijoihin. Se ryhtyi käsittelemään Nato-asiaa teemoittain: Baltian ilmavalvonta, Ahvenanmaan asema, Pyhäjoen ydinvoimala, kyberturvallisuus, Pohjolan maiden Nato-blokki jne. – Appropoo, Pyhäjoen ydinvoimalan rakentamisen keskeyttämisen perusteena ei voitu käyttää Ukrainan sotaa, koska tästä olisi koitunut omistajille valtava korvausvelvoite. Siksi perusteeksi ilmoitettiin toistuvat toimitusviiveet, mikä jo käy sopimusrikkomuksesta.
Olemme kaikki panneet merkille, miten fiksuja suomalaisia sotilaita Maanpuolustuskorkeakoulussa on. Muuan fiksuimmista on sotilasstrategi, prikaatinkenraali evp Juha Pyykönen, entinen RUK-kurssimme kouluttaja Haminasta. Pitkälle on mies edennyt. Osaltani luotan ammattisotilaisiin enemmän kuin niihin, jotka vuosikymmenet hehkuttivat Naton puolesta aivan toisessa maailmantilanteessa.
Aika näyttää, millaiseksi Suomen rooli Natossa muodostuu. Jatkossa maailman jännitteet heijastuvat meillekin. Mutta suuri linja jatkukoon: Suomi ei pelkästään nojaa turvaan, vaan muilla omilla toimillaan luo turvallisuutta.
Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija
Lue myös:
