Joulukinkku pitää pintansa suomalaisen juhlapöydän kuninkaana. Noin kolmessa kodissa neljästä syödään kinkkua tänäkin jouluna. 90 prosenttia kinkunostajista valitsee kotimaisen kinkun.
Kinkku on paitsi joulupöydän kunkku, myös kuuma puheenaihe joulusesongin ulkopuolellakin. Kasvisruokatrendin ja lihansyönnin välinen tasapainottelu on loputon suo, keskustellaan siitä missä tahansa. Vegaaniruoasta saa väittelyn jopa Lempäälän kunnanvaltuustossa. Se ei toki yltänyt tasolle, millaista älämölöä lihansyönnistä käydään erilaisilla sosiaalisen median alustoilla tai nettiartikkeleiden kommenttiosioissa.
Vegaanius yhdistetään usein ääriajatteluun. Keskustelu ruokavalioista ajautuu usein ääripäiden sietämättömäksi nokitteluksi, johon ei tavallinen keskivertokuluttaja haluaisi osallistua sitten millään. Kun keskustelun osapuolet kutsuvat toisiaan ituhipeiksi ja eläinrääkkääjiksi, on syytä sulkea korvat. Poterot on kaivettu niin syvälle, ettei tilaa jää terveelliselle ajatuksenvaihdolle.
On muutamia faktoja, joista toivoisi syntyvän keskustelua enemmänkin.
Syömme liikaa lihaa. Terveytemme ei jää kiinni lihansyönnin puutteesta. Syömme nyt noin 80 kiloa vuodessa jokaista nenänpäätä kohti mitaten. Vähempikin riittäisi näille konttorityömaille, joissa yhä enenevissä määrin tukkimetsän sijaan uurastamme. Vielä 1960-luvulla söimme lihaa noin 30 kiloa henkeä kohti, 1970-luvulla pääsimme yli 50 kiloon etenkin siipikarjatuotteiden monipuolistaessa ruokavaliotamme. Siipikarjan lihan syönti muuten ohitti viime vuonna ensimmäistä kertaa Suomessa porsaanlihan syönnin.
Usein kasvisten lisäämistä ruokavalioon seuraa maaseutuelinkeinojen puolustuspuhe. Itsekin maalaispoikana arvostan alkutuotantoa, myös eläintuotantoa. Laadukas alkutuotanto pitää varmistaa, mikä ei ole vastaan lihankulutuksen vähentämistä. Mitä jos söisimme lihaa vähemmän, mutta laadukkaammin?
Liha on liian halpaa. Onhan siinä jotain pielessä, jos kaupan kylmätiskissä laatukassler maksaa tarjouksessa alle kuusi euroa kilolta. Tuottajan pitää saada isompi siivu lihakilon hinnasta, jotta tuotantokulut eivät koidu eläinten hyvinvoinnista huolehtimisen esteeksi.
Lihansyönnin puolustajat taas näkevät punaisen vaatteen kuullessaan sanan vegaani. Se on ymmärrettävää, jos kasvisruoka on synonyymi kiinankaalin kanssa tarjoillulle herne-maissi-paprikalle. Puheet siitä, kuinka makkaratta ei jaksa ”tosimiesten” hommia lähinnä ärsyttävät. Kysykääpä vaikka painonnostaja Teemu Roiniselta. Hän on harvinaisia suomalaisia yli 200 kilon työntäjiä, ja vegaani.
Itse sekasyöjänä opiskelen kasvisruokia niiden monipuolisen ja rikkaan maun vuoksi. Toki samalla mielessä on henkilökohtaisen hiilijalanjäljen pienentäminen.
Ruokakeskustelussakin parhaiten toimii aito kuunteleminen. Ääripäiden änkyröinti tuskin synnyttää uutta. Asiallinen keskustelu sen sijaan luo otollisen maaperän pohtia omiakin näkökantojaan hieman laajemmilla okulaareilla. Myös siellä joulupöydässä, jonka kinkun rinnalle mahtuvat myös hyvin ne yhtä perinteiset laatikot – ovat muuten hyvää kasvisruokaa.
