Äkkiäkös sen purkaa, vanhan pianon, joka ei enää pysy vireessä ja on seissyt turhan panttina viimeiset kolme vuotta. Rumakin se on ja vie tilaa tuhottomasti.
Kaksi miespuolista pianosta eroon haluavaa miestä keskittyy varsinaiseen purkamiseen ja minä kannan osia peräkärryyn. Etupaneeli pois, etu- ja takakansi irti, voi kun on helppoa ja piano on keventynyt jo monta, monta kiloa. Mitähän se piano kokonaisuudessaan painaa? Googlen mukaan 200–250 kiloa. Pieni kokeilu, joko sitä jaksaisi kantaa kolmeen pekkaan. Yksi, kaksi, kolme. Piano ei liiku milliäkään.
Ei muuta kuin purkamista jatkamaan. Mutta kylläpä etupuolella riittääkin isoja ruuveja, joissa on talttapää. Ne tuntuvat porautuneen maapallon rauta-nikkeliytimeen asti ja niitä saa vääntää auki hampaat irvessä. Yksi ruuvi, toinen, 26… 37… Purkajille alkaa jo tulla hiki ja näen ihmetystä heidän kasvoillaan. Miten se onkin näin tiiviisti koottu, tällainen taivastakin vanhempi tekele. Ei olla vielä edes saatu koskettimistoa irti, eikä kieliäkään näy.
Miehet kiertävät ruuveja auki istuallaan, kontillaan, selällään ja seisaallaan, pyyhkien nyt jo avoimesti hikeä otsaltaan. No, ainakin koskettimet voi nyppiä yksitellen irti. Kyllä siinäkin ainakin kilo painosta lähtee. 88 vastaan jurnuttavaa kosketinta myöhemmin laatikkomaisen kosketintason irrottaminen jatkuu. Kieritään taas selällään ja kyljellään, puuskutetaan ja koetetaan pitää yllä lehmänhännän tavoin laskevaa mielialaa.
Liimaa. Kyllä siellä välissä liimaakin on ja tosissaan saa vääntää, jotta edes jokin osa pianosta värähtää. Lopulta, kun kiukku on jo käsin kosketeltavaa, taso irtoaa ja itse vasarakoneisto päästään nostamaan pois.
Alkaa kielten katkominen ja sen myötä infernaalinen meteli. Kello on livahtanut hätyyttelemään iltayhdeksää ja naapurit käyvät kohta nukkumaan. Vaan eivätpä käykään, kun täältä kuuluu sellainen melu, ettei siinä laiskiaisellekaan tulisi uni silmään.
Päätetään juoda kahvia ja päätetään juoda sitä vielä toinenkin kierros. Kukaan ei halua mennä jatkamaan tuon helvetinkoneen kanssa painimista ja on syntynyt sanaton konsensus vetkuttelusta. Puhutaan pitkään sähkönhinnasta, autoista ja pullan laadusta. Mutta siellä se on ja odottaa. Ja vaisto sanoo, että pahin on vielä edessä.
Kyllä. Kun kielet on irrotettu, aletaan taas painia jaakobinpainia iänikuisten ruuvien kanssa, joita on nyt tullut esiin ainakin 3 000. Jostakin syvältä pianon uumenista on myös paljastunut neljä kirjainta: CCCP. Kiusallaan ne ovat tämän tehneet ja lähettäneet Kekkosen mukana Suomeen 1960-luvulla. Mutta pakkohan rautakehys on puisesta saada kaikupohjasta irti, jotta
pianon saa vietyä kierrätykseen.
– Tuosta rautakehyksestä saa muuten rahaa, kun sen palauttaa, toinen miehistä toteaa alakuloisesti.
– Se painaa aivan pirusti, mikä on silloin hyvä asia, hän lisää väsyneenä.
Kun kaikki maanisella vimmalla aikoinaan laitetut ruuvit on viimein irroitettu, ei rautakehys edelleenkään hievahda mihinkään.
Liimaa. Taas.
soittanut Stockhausenia yhdessä kiinalaisen perinnesoitinyhtyeen kanssa. Kuva: Annika Pusa
Rautakehys on todella vielä liimattu kiinni puuosaan ja nyt se on tehty sellaisella aineella, että sillä saisi kuun ja maankin pysymään kiinni toisissaan. Miehet puhisevat, ähisevät, vääntävät, sahaavat ja tekevät kaikkensa, mutta liima ei anna periksi tuumaakaan. Kello on jo liian paljon. Naapurit pitää päästää nukkumaan ja sovitaan, että jatketaan ensi viikolla.
Ensi viikko tulee, sitten seuraava, sitten sitäkin seuraava. Kun ei vain huvita. Tuntuu, että on tehty paluu 1980-luvulle ja menossa on viikkoja jatkuva Suomi–Neuvostoliitto -jääkiekko-ottelu. Punakone 10, Suomi nolla.
Puolitoista kuukautta myöhemmin katselemme pianon raatoa edessämme ja toinen miehistä ottaa valtavankokoisen sorkkaraudan esille. Riks, raks. Minuutin homma ja rautakehys irtoaa saman tien puuosasta. Luojalle kiitos sorkkaraudasta! Mikä helpotus ja tyytyväisyys valtaa mielen.
Ja kyllä. Rautakehyksestä saa rahaa. Painon mukaan. Iloisena toinen miehistä pitää rahasummaa kourassaan. 3 euroa ja 20 senttiä. Nyt juhlitaan!
ympäristöä, Hallinen muistuttaa. Kuva: Kari Pusa
