”Koetko lähipalvelut tärkeiksi? Ovatko ne hyvinvointiasi tukevia tekijöitä?”, kysyin vuosi sitten Aamulehden kirjoituksessa huolissani terveyspalvelujen keskittymisestä.
Kolme viikkoa sitten kirjoitin Aamulehteen Acutan jopa kymmenen tunnin odotusajoista. Isoin ongelma on se, että ensihoitoon tulleet potilaat jumittuvat Acutaan. Siitä seuraa jatkuva ruuhkatilanne.
Peräänkuulutin sitä, että jonot ovat seuraus, ei syy. Potilaat, jotka voitaisiin siirtää eteenpäin ei-akuuteille osastoille tai terveyskeskusten vuodeosastoille, jäävät varaamaan ensiavun potilaspaikkoja.
Nyt asia nousi laajasti mediajulkisuuteen, ja perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun johdolla järjestettiin yhteispäivystysten ruuhkautumista selvittelevä tilaisuus, jossa Kiuru totesi: ”Itse toivoisin, että Suomessa pohdittaisiin sitä, onko päivystyksen keskittämisessä jopa menty jo liian pitkälle”.
Kissa on nyt siis vihdoin nostettu pöydälle. Kyse on vakavasta asiasta, sillä kuka tahansa meistä saattaa joskus syystä tai toisesta tarvita pikaista hoitoa.
Olen keskustellut asiasta Acutassa yöllä ja päivällä työskentelevän operatiivisen henkilöstön kanssa. Ongelmana on, että ensihoitoon tulleet potilaat jumittuvat Acutaan. Uusia potilaita ei voida tehokkaasti palvella, jos edellisiä ei voida siirtää eteenpäin.
Paljon varsinkin vanhuksia on valmiina kotiutettavaksi, mutta heille ei ole kotihoitajaa. Vanhus voi joutua odottamaan jopa viikkoja eteenpäin pääsyä. Acutan tehohoidollista osaamista omaavan ensihoitajan työnkuva muuttuu silloin perushoidolliseksi. Uudet kiireellisimmin hoidettavat jäävät jalkoihin ja jonot kasvavat.
Acutassa nähdään ”sosiaalisin syin” saapuvia potilaitakin. Esimerkkinä kotonaan asuva halvausvanhus, jonka oma kotiavustaja sairastui, eikä uutta saatu tilalle. Hän tuli Acutaan, kun ei ollut muuta paikkaa, minne mennä. Hän ei tarvinnut erikoishoitoa eikä kokeita, mutta sitoi monta hoitajaa.
Myös pahimpaan ruuhka-aikaan saapuva sairaankuljetus joutuu odottamaan ja huolehtimaan fyysisesti potilaasta, kunnes paikka Acutasta vapautuu. Sairaankuljetusauto on tällöin pitkäänkin poissa kentältä ja myös siirtokuljetuksista.
Mitä pitäisi tehdä? Vastaus on: pitää korjata asian syitä.
Hyvin toimivia vanhainkoteja ja laitospaikkoja ajettiin alas ja korvattiin koti- ja avohoidolla, jotka vaativat lisähenkilökuntaa. Kulkeminen ja siirtäminen kuormittaa. Ennen pienempi henkilökunta pystyi palvelemaan. Myöskin paisuvat hallinnon kulut vähentävät operatiivisia työntekijöitä taloudellisista syistä.
Terveyskeskukset eivät pysty kotiuttamaan huonompikuntoisia potilaita, jotka pärjäisivät kotona, jos siellä olisi kotiapua ja hoiva-avustajia. Jatkohoitoketju tulisi panna kuntoon, jotta potilaat liikkuvat eteenpäin.
Hyvinvointialueet aloittavat toimintansa vuoden alussa. Operatiivisella henkilöstöllä on pelko, että laitakylien terveyskeskuksia sulkeutuu ja ihmisiä yhä enemmän keskittyy päivystyksiin. Hoitajien rokotus- ja lakko-oikeuspakkolakien kautta he kokevat arvostuksen puutetta. Paljon henkilökuntaa olisi lähtenyt työstään, jos alkuperäinen ”sakon uhalla töihin” -laki olisi toteutunut. Jos stressaavaa tilannetta ei avata, hoitajien sitoutuminen työhön ja työnantajaan vähenee edelleen.
Hyvinvointialue ei saa jäädä vain kauniiksi sanaksi. Nyt on aika herätä sellaista aidosti luomaan.
Veijo Niemi
aluevaltuutettu
kansanedustaja (ps)
