Missä on senioreiden arvostus?

Veijo Niemi.

Minulle tulee kansalaisilta paljon postia erilaisista asioista ja pyrin niihin saamaan parannusta aikaan jos vain se on mahdollista joko eduskunnassa tai aluevaltuustossa tai kunnanvaltuustossa.

Nyt aivan viime aikaisia ongelmia ovat selvästi senioreita koskevat supistukset heidän yhteisistä ruokailutiloista. Yhteinen ruokailu on erittäin tärkeä ei vain sen syömisen vuoksi vaan mielenterveyden kannalta, kun voi jutella muiden kanssa edes kerran päivässä. Tämän mahdollisuuden poistaminen on mielestäni kohtuutonta. Toritapahtumissa tämä on suuri huolen aihe monella seniorilla ollutkin. Ei ole ollenkaan sama syödä yksin kotona ja silloin herkästi voi jäädä koko ruokailu väliin. Tähän on saatava parannus tai ainakin paluu entiseen.

Toinen hyvin tärkeä asia nousi aivan maanantaina esille minulle tulleessa postissa.

Julkinen kotihoito on irtisanonut monen ikäihmisen sopimukset ja samalla heiltä on poistunut oikeus käyttää sopimukseen sisältyviä lääkäripalveluja. Puhumattakaan niistä ikäihmisistä, jotka eivät pääse julkisen kotihoidon piiriin, mutta tarvitsevat apua kotona selviytymisessä.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kotihoidon palvelut tulevat yksityisiltä toimijoilta ja lääkäripalvelut pitää hoitaa oman terveyskeskuksen kautta. Haaste on siinä että kaikki varattavat ajat ovat takaisinsoiton takana. Riippuen siitä missä asut, voi takaisinsoitto kestää jopa viikon.

Jos on esimerkiksi virtsatietulehdusepäily ja lääke tarvittaisiin heti, se vaatii laboratoriolähetteen. Lähetteen saaminen on näin vaikeaa ja voi johtaa siihen että henkilön vaivat johtavat Acuta käyntiin, ja erikoissairaanhoito on jo ennestään kovin ruuhkainen.

Tarvittaisiin joku viranomaisnumero tai muu vastaava taho, mihin kotihoito voisi olla yhteydessä ja asia saataisiin nopeasti hoidettua, eli lääkkeet vaivaan. Tämä sama ongelma on reseptien uusimisessa ja lääkäriajan varaamisessa, kun nyt näissäkin on vain takaisinsoitto menetelmä.

Kun saisimme näihin edes parannusta. niin voimme pitää ikäihmiset kodeissaan mahdollisimman pitkään, sillä koti on aina koti.

 

Veijo Niemi

kansanedustaja, aluevaltuutettu, kunnanvaltuutettu (ps.)