Joka vuosi kevään ihme hämmästyttää. Yhä korkeammalle kiertyvä aurinko, vaaleneva ilta ja pitenevä päivä tuovat lupauksen uudesta elämästä. Lumen ja roudan alta nousevat valkovuokot ja krookukset kuiskaavat meille: elämä voittaa.
Pääsiäisaamuna havahdumme kaikkein suurimpaan elämän ihmeeseen. Jeesuksen haudalle rientäneet naiset kuulivat ensimmäisinä uutisen, joka muutti maailman: ”Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä.” Suuren surun ja kaipauksen tuoman pimeän valaisee häkellyttävä sanoma: kuolema on voitettu, Vapahtaja elää.
Aari Surakan runo pohdiskelee pääsiäisen merkitystä:
Tyynny, murheellinen sydän! On pääsiäismessun aika. Ei ole yötä, on vain aamu, aamu valoa täynnä. Hän, joka on kirkastanut haudan hämäryyden, lempeästi murskaa murheesi sinetit. Ja sielusi maisemaan puhkeaa valkea narsissi, yksinkertaisen ilon ja nöyryyden kukka.
Pitkäperjantain ja pääsiäisen välissä oleva erottava tekijä oli kivi, joka sulki Jeesuksen haudan. Se oli haudalle menevien naisten esteenä. Se sulki heidät suruun ja toivottomuuteen. Miten monen ihmisen elämässä onkaan kivi, joka estää ilon. Mieltä kalvaa pettymys tai huoli. Epäonnistumisen tai väärien valintojen taakka ja syyllisyys painavat. Elämän tarkoituksettomalta tuntuva arki tai yksinäisyys ahdistavat. Unelmat ovat kuin suljetun oven, kivipaaden takana, jota ei omin voimin saa auki. Kysymyksemme on sama kuin Jeesuksen haudalle menevillä: ”Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?”
Pääsiäisen ihmeellinen sanoma kuuluu: Kivi on siirretty pois, elämä voitti kuoleman. Synnit on sovitettu, Vapahtaja on ylösnoussut! Hän elää ja on kanssamme joka hetki. Olemme saaneet elävän toivon ja lupauksen taivaasta. Mikään ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta.
Matti Vehviläinen
