− En ole oikein mistään kotoisin! sanoi kerran eräs ystäväni. Hän ei voivotellut omaa kelvottomuuttaan, vaan hän oli koko elämänsä muuttanut paikasta toiseen joko työn tai muiden syiden takia. Hän ei osannut sanoa, missä hänen juurensa ovat.
Osaatko sinä? Ovatko sinun juuresi siellä, missä synnyit tai siellä, missä esi-isäsi ovat eläneet? Vai ovatko juuremme lainkaan paikkaan sidottuja?
Usein sanotaan, että on tunnettava menneisyytensä ja eletyn elämänsä sekä pidettävä lyhyet tilivälit itsensä ja Luojansa kanssa, jotta voisi kulkea turvassa huomista kohti. Tässä on varmaan paljon viisautta.
Tosin emme aina ole sinut eletyn elämän kanssa. Jokainen kantaa mukanaan taakkoja menneisyydestä, virheitä ja erehdyksiä, mutta Jumalan armosta saamme silti katsoa huomiseen turvallisesti.
− Elämä oli se hauska juttu, joka sattui matkalla kalmistoon! Näin hauskasti kuvasi elämän kummallisuutta
komisario Jansson Raid-sarjassa.
Raadollisen totta tuo lausahdus. Meille on annettu jokaiselle tämä ainutkertainen ja arvokas elämä elettäväksi. Jokaiselle erilaisin värein maalattu, lyhyt tai pitkä, aina kuitenkin oikean mittainen. Elämän värien kirjo on rikkaus, jota meidät on kutsuttu kunnioittamaan, elämän haurauden takia toinen toistamme kantamaan ja yhdessä parempaa huomista rakentamaan.
Totta ovat myös Juicen laulamat sanat: elämä on kuolemista. Jokainen askeleemme vie lähemmäksi sitä hetkeä, joka oli kerran oikein mitattu, kohti kalmistoa. Siihen asti saamme elää täyttä elämää, Jumalan suunnittelemaa ja viitoittamaa, välillä kuin hauska juttu, mutta välillä kompuroiden ja ylös nousten. Vaikka emme olisikaan oikein mistään kotoisin, saamme luottaa pääsevämme perille.
Mikko Oikarinen
