Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani. Ps 119:105
Tällaisina pimeinä aikoina kun kävelee ulkona huomaa hyvin selvästi sen, kuinka tärkeää valo on ihmiselle. Me saatamme kyllä viihtyä illan hämärässä, mutta täydellinen pimeys vie voimat. Valo tuo kasvun ja elämän, valo saa päivällä myös linnut laulamaan. Valo saa mielen iloiseksi. Se saa meidät avautumaan, tulemaan ulos koloistamme. Valo on elintärkeä. Vähäinenkin valo riittää. Pienikin kynttilän valo voittaa pimeyden ja sen toivottomuuden.
On myös olemassa valoa, joka ei ole tästä maailmasta. On olemassa valoa, joka on auringon- ja kynttilänvaloakin tärkeämpää. Se on valoa Jumalan luota. Se on valoa, jota ei voi puhaltaa sammuksiin. Valoa, johon mikään myrsky ei tehoa. Jumalan valo, on kaiken elämän lähde. Se on katoamatonta valoa, katoamatonta elämää, johon meidät on kutsuttu. Ja johon meidät myös on liitetty.
Tästä valosta psalmissa todettiin, että se kulkee meidän mukanamme. Se ei ole vain jossakin kaukana, vaan lähellä meitä, niin kuin kynttilä kädessämme. Se on lamppu, joka valaisee askeleemme. Sen turvin me uskallamme tehdä matkaa.
Me elämme ja kuljemme tämän valon ääressä, tämä valo mukanamme. Mutta samalla, kun se tekee meille matkan helpommaksi, se tarkoittaa myös sitä, että muut näkevät tämän valomme. Valo ei voi olla kätkössä. Antakaa sen valon loistaa. Älkää piilottako tai kätkekö sitä.
Meillä on monesti taipumus hävetä Jumalan luota tulevaa valoa. Sillä tiedämme, että kaikki eivät pidä siitä. Sitä vähätellään ja jotkut saattavat jopa nauraa. Mutta me tiedämme, että tämä valo joka Jumalan luota tulee, on juuri sitä valoa, joka antaa meille elämän ja kasvun. Se on valoa, joka vapauttaa meidät pimeän toivottomuudesta. Se vapauttaa meidät oikeaan iloon. Kun me todella katsomme tätä valoa, se saa meidät iloiseksi. Sillä siinä valossa me opimme tuntemaan Jumalan ja sen mitä hän meistä ajattelee.
Diakonissa Henriikka Tarri
