Puolustuskykymme tasoon vaikuttaa sotilaallinen puolustuskyky, yhteiskunnan kokonaisresilienssi (kriisinkestävyys), sekä yhteytemme muuhun maailmaan.
Kunhan Unkari saa tehtyä päätöksensä Ruotsin Nato-jäsenyyden hyväksymisestä, ovat neljä pohjoismaata (Suomi Ruotsi, Tanska ja Norja) Naton yhteisen puolustussuunnittelun kohde. Ne ovat Itämereltä Huippuvuorille ulottuva pohjoinen alue, joka itseään suojatessaan suojaa myös Isoa Britanniaa.
Ilmapuolustus ja Itämeren meripuolustus perustuu samaan tilannekuvaan ja puolustuskykyjen yhteiseen käyttöön. Pohjolan itäistä maarajaa puolustaa ennen muuta Suomi, Naton varastoimalla materiaalisella tuella sekä mahdollisesti ballististen etäkykyjen käytöllä. Jos Suomi ei kestä, on asumattomassa Pohjois-Ruotsissa tilaa edetä aina Norjan tuntureille.
Ukrainan kohta kaksi vuotta kestänyt sota on muuttunut korkeatekniseksi kulutussodaksi, eikä kukaan tiedä kuinka kauan se jatkuu. Tämä sota alkoi yrityksellä tuhota maan energiainfran solmukohdat, vallata salamahyökkäyksellä Kiova ja surmata Ukrainan presidentti sekä ilmeisesti hallituskin.
Seuraava on paha uni. Jos Suomeen kohdistuisi uhka, olisi kaava luultavasti sama. Olettaen, että Suomi pystyisi pitämään puolensa, kriisi jatkuisi pitkänä kulutussotana, jota kävisimme metsissä, jäljellä olevien energialaitosten turvin. Monet sillat olisi tuhottu. Helsinki olisi vetäytynyt luoliin ja maaseudulle.
Suomeen tulevat merenlaiset tietoliikenneyhteydet olisi katkaistu. Itämeren laivaliikenne olisi pysähdyksissä, sillä Gotlantiin olisi kohdistunut valtausisku ja Juutinrauman sillat olisi tuhottu ohjuksin. Sähköä säännösteltäisiin. Suomi olisi taloudellisessa mielessä täysin saarrettu, täysin motissa. Miten tällainen maa kestäisi vuosien mittaista kulutussotaa?
Siksi tarvitsemme suojatun yhteyden Atlantin rannikolle. Toisen maailmansodan kulku osoittaa, että Narvikin syväsatama on se piste Atlantin rannalla, joka on luonnon luoma turvasatama. Narvikiin johtaa sekä norjalainen että ruotsalainen rautatieyhteys. Seudulla on jo entuudestaan kaikenlaista kallioiden sisässä – ja norjalaiset osaavat rakentaa lisää tunneleita ja onkaloita.
Turun tunninjuna on järjetön 15 minuutin aivopieru verrattuna siihen, että tarvitsemme Torniosta Narvikiin suoran ja ehdottomasti turvallisen junayhteyden. Ja nimenomaan Torniosta, sillä sen korkeudella Suomi on kapeimmillaan. Rautatien rinnalle tarvitaan valtatie, joka toimii aina, vaikka kiskot olisivatkin jostakin kohtaa tuusan nuuskana. Kunnes ne taas korjattaisiin.
Tämä olisi toteutettavissa siten, että Suomi, Ruotsi ja Norja perustaisivat yhtiön rataa ja tietä rakentamaan. Yhtiöön voitaisiin ottaa mukaan pohjoisten alueiden kaivosyhtiöitä. Ehkä muitakin tahoja, jotka hyötyisivät rauhan oloissa Narvikin radasta.
Raideleveys on toki Suomessa eri kuin naapurimaissa. Ongelma on jo ratkaistu. 0n olemassa junanvaunujen akseleita, joiden pyöräväliä voi säätää.
Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija.
