Vesilahdelle rohkeutta investoida ja johdonmukaisuutta päättää

Vesilahden Keskustan ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä kannustaa Vesilahtea rohkeuteen ja johdonmukaisuuteen, sekä toivoo päiväkotihankkeen etenemisen jouhevuutta.

Kunnan strategiaseminaarissa 2023 työstettiin koko valtuuston voimin kunnan kärkihankkeita. Yksi strategisista kärkihankkeista on ”Perheiden palveluilla erottuva”. Yksimielisillä päätöksillä edistetty uusi päiväkoti on Vesilahden mittapuulla erittäin tärkeä hanke.

Päiväkotihankkeen edistämisestä tässä taloustilanteessa on keskusteltu varmasti useassa paikassa. Kunnan asukasluku kasvoi tasaisesti aina elokuulle 2023 saakka. Jos kasvu olisi jatkunut, tarve uudelle päiväkodille olisi ollut jo syksyllä 2025. Rakentaminen, niin Vesilahdessa kuin koko Suomessa on kuitenkin hidastunut ja näin ollen myös Vesilahden uudisrakentamiseen perustuva asukasluvun kasvu on hetkellisesti hidastunut, mutta nimenomaan hetkellisesti.

Haluamme valtuustoryhmänä muistuttaa, että olemme osa Tampereen kaupunkiseutua, joka on Suomen vetovoimaisin alue. Jos emme kykene suhdanteiden korjaannuttua kasvamaan kestävästi Tampereen seudun kainalossa, olemme päättäjinä epäonnistuneet.

Tälläkin hetkellä varhaiskasvatuspaikkoja kunnassa on rajallisesti ja osa kunnan varhaiskasvatuksesta nojaa yksityisiin palveluntarjoajiin. Lisäksi varhaiskasvatukselle tiloja on otettu käyttöön myös yhtenäiskoulun tiloista.

Jos haluamme todella toteuttaa strategian kirjauksiamme ja erottua perheiden palveluilla, on myös uskallettava investoida, jotta olemme valmiita toivottamaan uudet lapset ja perheet tervetulleiksi Vesilahteen, kun talous ja rakentaminen kääntyvät jälleen kohti kasvua.

Joulukuussa hallituksen kokouksessa kaikki esillä olleet riskiarviot käytiin läpi ja hallitus teki yksimielisen päätöksen lähettää suunnittelu tekniselle lautakunnalle kilpailutettavaksi. Lisäksi valtuusto päätti marraskuussa Suomelan alueen mittavista maahankinnoista katsoen koko alueen kokonaiskehitystä.

Myös Suomelan ja Taitokaaren alueet yhdistävän tieosuuden kaava on parasta-aikaa vireillä. Olemme tehneet päätöksiä kehittääksemme vetovoimaista ja asukaslähtöistä asuinaluekokonaisuutta, joka olisi vetovoimaisena ja valmiina myös ajatellen Lempäälän asuntomessuja vuonna 2026.

Vesilahden Keskustan ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä kannustaakin jatkamaan samaan malliin, tekemään töitä Vesilahden eteen ja uskomaan kotikuntamme potentiaaliin. Päättämättömyys on myös päätös, jolla on omat riskinsä suhteessa strategian toimeenpanoon.

 

Vesilahden Keskustan ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmät; Harri Penttilä, Aino-Riikka Simula, Miia Rajala, Ari Arvela, Arto Mäkipää, Virpi Eskola, Aura Elliot ja Leila Riitaoja