Gleisner ylivoimainen Suomen mestari

Lempäälän Kisan Emma Gleisner täräytti painonnoston Suomen mestariksi 81-kiloisten painoluokassa yhteistuloksella 204 kiloa.

Kalajoen uutuuttaan hohtavassa Merenojan liikuntakeskuksessa nostetuissa painonnoston SM-kilpailuissa Lempäälän Kisan Emma Gleisner osoitti olevansa painoluokkansa maan ehdotonta kärkeä. Vain muutamaa viikkoa aiemmin sarjassa 76 kiloa nostanut Gleisner palasi SM-kisoissa tutumpaan 81 kilon painoluokaansa.

Tempauksissa Gleisner aloitti omat nostonsa muiden jo lopetettua. Kolmannella nostolla tempaistu 90 kiloa toi lajikohtaisen mestaruuden sekä selvän etumatkan yhteistuloskilpailussa ennen Turun Atleettiklubin Taika Pirilää. Työnnöissä Gleisner pääsi jopa ennätysrautoihinsa käsiksi työntämällä 114 kilon puntit suorille käsille, näin vieden myös työnnön ja yhteistuloksen mestaruudet selvällä 18 kilon erolla toiseksi tulleeseen Pirilään.

– Onnistunut kisa. Ylöstyöntö on viimein alkanut sujua paremmin ja sen huomasi nostoista. Eteenpäin mennään joten olen todella tyytyväinen, kertoo Gleisner kilpailustaan.

Miesten sarjassa Lekiä edustava Henri Jutila nosti painoluokassa 81 kiloa tuloksen 235 kiloa, joka oikeutti sarjan 11. sijaan. Painoluokan mestariksi nosti Kuusankosken Kisan Timo Heikuksela 282 kilon tuloksella.

 

Tulokset:
Sarja 81 kg (10.3.)
1. Gleisner Emma LeKi (-97/78,95) 204 kg (90+114) 237,223 p.
2. Pirilä Taika TAK (-98/76,5) 186 kg (80+106) 219,478 p.
3. Pitkänen Roosa Herakles (-97/79,7) 175 kg (79+96) 202,636 p.
4. Isometsä Aino Herakles (-95/79,05) 174 kg (79+95) 202,221 p.
5. Laulajainen Katariina PorPa (-00/78,95) 153 kg (66+87) 177,917 p.
6. Vähäsalo Vanessa PuKa (-99/76,85) 152 kg (67+85) 178,971 p.
Tempaus: 1. Gleisner 90 kg, 2. Pirilä 80 kg, 3. Isometsä 79 kg
Työntö: 1. Gleisner 114 kg, 2. Pirilä 106 kg, 3. Pitkänen 96 kg
Sarja 81 kg (9.3.)
1. Heikuksela Timo KuKisa (-01/79,25) 282 kg M23SE (130 SE/M23SE+152 M23SE)
346,66 p.
……
11. Jutila Henri LeKi (-93/81,0) 235 kg (103+132) 285,67 p.

 

Lue myös:

Emma Gleisnerille 8. sija EM-painonnostossa