Halkolan uudelle liikuntapuistolle aiotaan rakentaa kevyen liikenteen väylä

Halkolaan valmistui marraskuun lopussa uusi liikuntapuisto. Kuva lokakuulta 2023. Kuva: LVS-arkisto/Katariina Rannaste

Lempäälän Halkolantielle aiotaan rakentaa kevään aikana kevyen liikenteen väylä. Makasiinitien risteyksestä alkava väylä mahdollistaa kulkuyhteydet uudelle Halkolan liikuntapuistolle, joka valmistui viime marraskuussa.

Kevyen liikenteen väylän rakentamisen urakoitsijaksi on valittu Pirkan Ympäristöpalvelut Oy. Lempäälän Vesi Oy lähetti maaliskuussa yhdyskunnan palvelualueen toimeksiannosta tarjouspyynnöt viidelle toimijalle, joista määräaikaan mennessä tarjouksensa jättivät Infra Kiri Oy, Maanrakennus S. Paavola Oy ja Pirkan Ympäristöpalvelut Oy.

Urakoitsijaksi valittiin halvimman tarjouksen jättänyt Pirkan Ympäristöpalvelut Oy. Urakoitsijan työn osuus hankkeen kustannuksista on arviolta 70 000 euroa.

Kadunrakennustöihin kuuluvat muun muassa rakennekerrosten teko ja reunakivien asennus. Lisäksi parannetaan kadun kuivatusta.

 

Lue myös:

Halkolan liikuntapuistoa viimeistellään keväällä, meluvalli valmistui arvioitua aiemmin

Uusi liikuntapuisto on valmistumassa Lempäälään, vain meluvalli viivästyy – Entisellä joutomaalla pääsee jatkossa skeittaamaan ja kuntoilemaan