Vesirajassa kasvava kasvi vaikuttaa tosiaan olevan myrkkykeisoa. Myös Lempäälän kunnan ympäristötarkastaja Tuija Selänpää epäilee kasvin olevan myrkkykeiso kasvista otettujen kuvien perusteella.
Parhaiten myrkkykeison erottaa sitä muistuttavista koiran- ja vuohenputkista sen juurakosta, joka on suora ja halkaistuna lokeromainen. Juurakko on koko kasvin myrkyllisin osa. Koko kasvin sisältämää kikutoksiinia esiintyy eniten kasvin juurakossa.
Kikutoksiini voi jo pieninä määrinä aiheuttaa kouristuksia ja jopa epilepsiakohtauksen tai kuoleman. Mikäli herää epäily, että kasvia on nielty, on henkilölle annettava lääkehiiltä ja hakeuduttava välittömästi sairaalahoitoon.
Jos myrkkykeison osia rikkoutuu vesistöön, on mahdollista että jopa pienet vesialueet saastuvat kokonaan. Tällöin myös juotu vesi voi aiheuttaa myrkytystilan.
Selänpää arvioi, että Lempoisten uimalassa kasvia pitäisi todennäköisesti olla runsaasti, jotta se saastuttaisi koko altaan veden.
Tuntemattomien kasvien kanssa pätee sama ohje kun tunnistamattomien sienienkin, Selänpää muistuttaa.
– Ikinä ei pidä syödä sellaista kasvia, jota ei tunnista.
Kuluneen kesän aikana myrkkykeisoa on havaittu Pirkanmaan alueella ainakin Sastamalassa ja Punkalaitumella.
Lempäälän kunta käy tarkastamassa mahdollisen myrkkykeisohavainnon Lempoisten uimalan uimarannalla.