Pienikin ele on tärkeä

Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo. Kuva: Ahti Granat

Laajasti tulkiten piispojen vierailuja seurakunnissa on tehty Suomessa lähes tuhannen vuoden ajan. Dramaattisin lienee niistä legenda Köyliönjärven jäälle päättyneestä piispa Henrikin vierailusta viime vuosituhannen alussa. Muistiin on merkittynä myös Turun piispan Maunu II Tavastin todellinen käynti Lempäälän Kuokkalassa vuonna1439 Davidin talonpoikaiskapinan jälkiselvittelyissä.

Satojen vuosien saatossa piispantarkastusten sisältö ja laajuus ovat kokeneet monia muutoksia, samoin seurakunnatkin. Seurakuntalaisten omina yhteisöinä ne ovat kestäneet kaikissa aikojen paineissa.

Tampereen hiippakunnalla on kaitsettavanaan lukuisa määrä alueensa seurakuntia Pohjois-Pirkanmaalta Kanta-Hämeeseen. Lempäälässä aloitettiin sunnuntaista 6.10. Tarkastusprosessi päättyy ensi vuoden maaliskuuhun asti ja sisältää sillä välin teemoitettuja tapaamisia.

Kirkkoherra Matti Vehviläinen ja konsultti Sami Kallioinen antoivat eväitä ja ohjeita työryhmille. Kuva: Ahti Granat

Aloitusmessu järjestettiin Lempäälän Pyhän Birgitan kirkossa kirkkoherra Matti Vehviläisen johdattelemana. Pääteemana oli Usko vai epäusko?. Sen merkitystä ja vahvuutta keräännyttiin jatkoksi kuulemaan seurakuntataloon, jonne kokoontui puolensataa ihmistä.

Matti Vehviläinen rohkaisi seurakuntalaisia palautteen antamiseen. Jokaisella voi olla tilaisuuteen jotain omaa annettavaa. Kuuleminen ja osallistuva keskustelu on osa yhteisöllisyyttä, jonka henki on avoin ja johon on helppo tulla mukaan.

Piispa Matti Repo muisteli omia aiempia yhteyksiään Lempäälän seurakuntaan. Niitä oli kertynyt aiemmilla virallisilla tarkastuskierroksilla sekä piispan protokollan mukaisissa muissakin tehtävissä. Yleisöään hän innosti aloitusmessun aiheistosta nostamallaan ajatuksella: kaikki maan ja taivaan välillä on mahdollista tuoda esille myös seurakuntayhteisön omissa ajatuksissa.

Hiippakunnan konsultti Sami Kallioinen kevensi aihetta ja ilmapiiriä ennen työryhmiin jakautumista. Hänen mukaansa tilaisuuden ”primus motorina” toimii nyt kolmen Matin voimatrio, koska myös hän on Matti – toiselta ristimänimeltään.

Keskusteluryhmien muodostaminen kävi lopulta vaivattomasti. Seitsemän ryhmän tuotoksia purettiin puolisen tunnin porinan jälkeen. Aiheina olivat kokemukset seurakunnan merkityksestä, omasta osallisuudesta sekä myös mahdollisuuksista toimia ulospäin.

Seurakuntatalolla oli runsas osanotto. Kuva: Ahti Granat

Ryhmissä painotettiin yhteisöllisyyden ja myös seurakunnan piirissä työskentelevien tukemista. Monia jo käytössä olevia yhteisöpalveluja haluttiin jatkaa mahdollisimman avoimina ja kaikkien seurakuntalaisten ulottuvilla. ”Kutsua voi, patistaa ei”, oli eräs tiivis toimintaohje. Seurakunnalla on yhteisönä oltava valmiutta paikata muun yhteiskunnan jättämiä puutteita ihmisten arjessa.

Työryhmissä haluttiin toisaalta seurakunnan keskittyvän pääasiaansa sekä tradition mukaisiin jatkumoihin. Musiikki ja kuorotoiminta ovat toki osa myös seurakunnan traditioista, mutta aivan populaariviihteen kanssa ei haluttu kilpailla. Netin käytön osaamisen puutteet tunnistettiin osana yhteisön yhteydenpidon ongelmia.

Piispa Matti Repo totesi omassa yhteenvedossaan, että keskeinen henki ryhmien vastauksissa oli ”kaikki otetaan vastaan”. Hän kehottikin seurakuntalaisia katsomaan uusia yhteisöön tulijoita suoraan silmiin ja panemaan omaa persoonaansa näihin kohtaamisiin.

– Pienetkin eleet ovat lopulta tärkeitä.