Loiske starttaa futsalkauteen kokeneella joukkueella

Markus Sairiala jatkaa futsaluraansa Sääksjärven Loiskeessa. Kuva: Loiskeen kotisivut

Sääksjärven Loiskeen futsalin edutusjoukkueen yllä leijui isoja kysymysmerkkejä aina syyskuuhun saakka. Joukkueella oli valmentaja, Mika Järvinen, mutta pelaajakato riivasi lajin perinneseuraa. Edelliskauden valmentaja Aki Lehtinen siirtyi liigaan Ilvekseen ja muutama pelaajakin lähti koittamaan siipiään pääsarjaan ja ykkösdivariin.

–Pitkään pähkäilimme sarjaan lähtemistä, mutta saimme nyt sellaisen reilun tusina verran pelaajia kokoon. Niukka määrähän se on, ja vaatii mukanaolijoilta kovaa sitoutumista, kommentoi Mika Järvinen, joka muistetaan Loiskeesta muutaman vuoden takaa valmentajana sekä pitkäaikaisena pelaajana niin jalkapallon kuin futsalinkin puolelta.

Järvisen mukaan Loiskeen pelaajalista koostuu kokeneista pelimiehistä, joista tunnetuimmat ovat seuraikoni Makus Sairiala ja 2010-luvun alun tehotykki Mikko Järvinen.

–Taitaa sakin keski-ikä ylittää ikämiesrajan eli 35 vuotta. Onneksi muutamia nuorempiakin on rosterissa mukana, hymähtää Järvinen.

Futsalin kakosdivisioona on paikallisarja, jossa pelimatkat ovat lyhyet. Tasoa silti löytyy, moni pelaaja ei innostu lähtemään maankiertoon esimerkiksi valtakunnalliseen ykkösdivisioonaan.

–Kakkonen on hyvätasoinen sarja, siellä on perinteisten futsalpaikkakuntien sakkeja. Muutamilla porukoilla on rostereissaan nuoria pelaajia, jotka tähtäävät ylöspäin urallaan. Mutta, ei Loiske muuta voi tavoitella kuin pärjäämistä, kyllä me ensi sijaisesti sarjapaikan varmistamista haemme, Järvinen teesittää.

Yhdeksän joukkuen sarjassa pelaavat Loiskeen ohella Tampereelta ACE ja TaPa, Nokia, Parola, Toijala, Valkeakoski, Mänttä ja Ylöjärvi. Sarja alkaa lokakuun lopussa.