Teatterinjohtaja ja ohjaaja Panu Raipia osaa yllättää – myönteisesti. Tampereen Komediateatteri juhlii 30-vuotista taivaltaan harvinaisella herkulla; se marssittaa päänäyttämölleen Mika Waltarin ja Joel Elstelän uniikin, ennenesittämättömän Levätkää rauhassa, komisario Palmu -jännitysnäytelmän. Maailmankantaesityksessä nimiroolissa nähdään Aimo Räsänen. Palmun ystävät ovat saaneet jännittää kolmen kuukauden ajan, kenet Raipia pestaa Kokin ja Virran rooleihin. Ohjaaja tekee historiaa antamalla Virran osan Mikko Vaismaalle, joka nousee nyt ensimmäisen kerran näyttelijänä estradille. Kokkina nähdään Tampereen Teatterin kova nimi Risto Korhonen.
Tampereen Komediateatterin 30-vuotisjuhlanäytelmästä tulee teatteritaiteen suuri tapaus.
Mika Waltari kirjoitti elokuvakäsikirjoituksen, mutta se jäi vuosikymmeniksi unholaan. Nyt aarteesta tehdään leffaa. Asialla on ohjaaja Renny Harlin. Lepäisit jo rauhassa, komisario Palmu valmistuu vuonna 2023.
Waltarin ja hänen tyttärensä pojan Joel Elstelän tekemä näytelmä saa puolestaan nimekseen Levätkää rauhassa, komisario Palmu.
Kolme vuosikymmentä toiminut Tampereen Komediateatteri ja sen teatterinjohtaja ja ohjaaja on kunnostautunut valtakunnallisesti Palmu-ohjaajana. Komediateatterilaiset ovat liekeissään, koska he saivat maailmankantaesityksen toteutettavakseen.
Helmikuussa Tampereen Komediateatteri räjäytti pankin, kun se kertoi maailmankantaesityksestään ja tulevasta pääroolin tekijästä. Palmuna nähdään Tampereen Työväen Teatterin taiteilijakunnasta tuttu Aimo Räsänen. Muut roolimiehitykset jäivät silloin mystisyyden verhon taakse.
Stand up -koomikko Virraksi
Panu Raipia iskee jälleen uuden kortin pöytään.
Raipia on kutsunut Virran rooliin jyväskyläläisen stand up -koomikon Mikko Vaismaan.
Vaismaa tekee henkilöhistoriaa. Virran saappaissa hän on näyttelijänä ensimmäisen kerran urallaan.
– Odotukseni ovat korkealla. Olen innoissani. Minua on jännittänyt ja jännittää, mutta en pelkää täysin uuden edessä, Vaismaa kuvailee tuntojaan.
– Luotan porukkaan, joka projektissa on ympärilläni. He ovat alansa huippuja, Vaismaa lisää.
Vaismaa sanoo, että näyttelemisessä hänelle on uutta kurinalainen työskentely.
– Stand up -koomikon työni on täysin päinvastaista. Saan suoltaa yleisön edessä, mitä ajatus kehittyy ja sylki suuhun tuo, Vaismaa kertoo.
Vaismaa odottaa Virta-rooliltaan paljon. Se on hänen mielestään iso, iloinen ja tärkeä kokemus.
– Stand up -koomikko ei voi harjoitella ja treenata esityksiään valmiiksi peilin edessä tai ylipäänsäkään. Takaraivossani on koko ajan ajatus, entä jos yleisö ei naurakaan, eikä katsojat lähde mukaan. Teatterissa päätyö tehdään harjoituksissa. Roolit ja kokonaisuus hiotaan eheäksi kokonaisuudeksi, Vaismaa vertailee.
Mikko Vaismaalle Palmu-maailma tulee tutuksi Tampereen Komediateatterin tuotannon kautta.
– Olen sikäli väärää ikäluokkaa, etten ole nähnyt, enkä ahminut legendaarista komisario Palmua ikivihreistä elokuvista saati kirjoista. Avaan täysin uuden lehden elämässäni, Vaismaa sanoo.
Panu Raipia luottaa Vaismaahan kuin pukki sarviinsa.
– Hain sellaista kykyä Virraksi, joka myös ulkoisesti näyttää jo ikoniseksi hahmoksi muodostuneelta Virralta. Kun Vaismaa puki harmaan villakangaspuvun ylleen, hän oli kuin ilmetty Virta, Raipia ihastelee.
Raipia lsää, että hän on tuntenut Vaismaan jo vuodesta 1990 lähtien, jolloin he tapasivat ja tutustuivat toisiinsa opiskelijoina.
– Mikko ottaa opetusta ja ohjausta hyvin vastaan. Teatterin tekeminen jos mikä on joukkuelaji, Raipia kiteyttää.
”Palmun maailma on viisas”
Suuri yleisö muistaa näyttelijä Risto Korhosen etenkin Raymond Babbitt’in koskettavasta roolista Tampereen Teatterin Sademies-spektaakkelista.
Nyt monilahjakas ja muuntautumiskykyinen Korhonen on Kokkina.
Korhonen odottaa, että teatterilaiset pääsevät tekemään teatteria ja yleisö katsomaan ja kokemaan näytelmää.
– Intoa piisaa, Korhonen puhkuu.
Korhonen korostaa, että Palmun maailma sivelee suurta viisautta, neroutta.
– Waltarin ja tässä tapauksessa myös Elstelän teksti on taitavasti sanailtua. Käsikirjoituksen syvyys ja laajuus antavat paljon, Korhonen kiittelee.
Korhoselle Palmu-tarinat ovat tuttujakin tutumpia.
– Muistan, miten jo lapsuudessani katselin Palmu-elokuvia. Olen aina ihaillut Palmun maailman rikkautta. Olen saanut Palmu-elokuvien ja kirjojen mainioista hahmoista jotakin omaan tekemiseeni, Korhonen kertoo.
Korhonen on yhdestä asiasta sataprosenttisen varma: Palmu kestää aikaa.
– Henkilössä ja tarinoissa on omintakeinen viehätysvoima, Korhonen perustelee.
Korhonen liittyy suurella innolla Tampereen Komediateatterin vierailijoiden joukkoon. Hän on tässä tuotannossa ensimmäistä kertaa Komediateatterin näyttämöllä.
– Minulle vierailuni on kuin uusi leikki, kun pääsen täysin uudelle näyttämölle, hiekkalaatikolle urallani, Korhonen toteaa.
Kokin osastaan Korhonen kuittaa: – Ulkoasulla mennään!
”Herrat ovat näköisiä ja oloisia”
Pukusuunnittelija Kaisa Savolainen sekä maskeeraus- ja kampaussuunnittelija Johanna Paakkanen palavat innosta luoda Aimo Räsäsestä komisario Palmu, Mikko Vaismaasta Virta sekä Risto Korhosesta Kokki.
Kaisa Savolainen on katsonut nuoruudessaan ahkerasti ahmien Palmu-elokuvia ja lukenut Palmu-teoksia.
– Virta on yläluokkainen aikansa Helsingissä. Tuohon aikaan ihmiset noudattivat tarkasti tietynlaisia pukeutumssääntöjä. Virta on Virta. Villapuku teki Vaismaasta lopullisesti roolihahmonsa näköisen ja oloisen, Savolainen juttelee.
Savolainen pitää peruslähtökohtanaan sitä, että Palmu-teosten hahmoista on piirtynyt kovin pikkutarkat mielikuvat, joita on perusteltua noudattaa 2020-luvullakin.
– Katsojien ei tarvitse arpoa, kuka on Palmu tai kuka on Virta tai Kokki, Savolainen painottaa.
Savolainen korostaa, että Palm-näytelmän kaikki roolihahmot ovat upeita. Niiden pukeminen on antoisa tehtävä.
Mikko Vaismaa naurahtaa, että hänet pukee kotona vaimo ja nyt teatterissa puvustusvastuu on Savolaisella.
Maskeerauksista ja kampauksista vastaava Johanna Paakkanen luottaa myös vahvoihin traditioihin.
– Komisario Palmua on vaikea muuksi muuttaa. Ei roolihahmolta voi jättää viiksiä pois, hän toteaa.
– Räsäsestä, Vaismaasta sekä Korhosesta saa luontevasti esille Palmun, Virran sekä Kokin piirteet, tunnusmerkit, Paakkanen iloitsee.
Ensi-ilta 15. syyskuuta
Maailmankantaesitys on 15. syyskuuta. Lepää rauhassa, komisario Palmu -jännitysnäytelmä valmistuu ohjaaja Panu Raipian mukaan suunnitelman ja aikataulun mukaan.
Näytelmässä ovat lisäksi mukana näyttelijät Kake Aunesmaa, Jere Riihinen, Saara Pohjoismäki, Anna Haaranen, Ari Myllyselkä, Jarmo Perälä sekä Aku Sajakorpi.
Panu Raipia korostaa, että kymmenen näyttelijän produktio on historiallisen suuri Tampereen Komediateatterissa.
MATTI PULKKINEN