Säijän miehet vuoden 1918 sodassa

Kotimme vieressä naapurin pellolla raivattiin parikymmentä vuotta sitten pois muutama metrin korkuinen maakivi. Kun uteliaisuuttani kävin paikalla, satuin löytämään kymmenkunta kiväärin hylsyä. Arvelin tietäväni mitä ne olivat. Ne olivat huhtikuulta 1918, jolloin täkäläisen kerronnan mukaan Vaasan pataljoona marssi Kangasalta Savontietä ja talviteitä myöten loskassa tästä ohi. Miehet olivat janoisia pitkän marssin jälkeen. Talon emäntä tarjosi kysyttäessä juotavaa. Ensin kaljaa, sitten maitoa, piimää ja lopuksi pelkkää vettä, kun kaikki juotava juotiin pois.

Tuossa tienristeyksessä oli punaisten vartio. Sen miehet ampuivat noiden pois raivattujen kivien takaa silloisen (Vähä-) Tervajärven yli lähestyviä valkoisia. Vetäytyivät sitten Lempoisiin, missä viestiä valkoisen tulosta ei uskottu. Tämä Vaasan pataljoonaksi muistettu yksikkö koukkasi kahdella kärjellä Lastusten ja Innilän kartanoiden ja Ämmänristin kautta Lempoisiin ja valloitti rautatieaseman.

 

Tie Tampereelle ja historiaan kulki tuosta meidän postilaatikon vieritse.”  Saattaisin sanoa. Tällaista maastoon sidottua kerrontaa on Lempäälässä ja Vesilahdella. Vanhat miehet ovat kertoneet.

Vuoden 1918 sodasta on kirjoitettu paljon, ja moni tutkimisen arvoinen asia tutkittu. Täkäläisittäin kiinnostavimpia ovat Ritva Mäkelän kirja Lempäälän vuosi 1918 sekä Heikki Ylikankaan Tie Tampereelle. Tuomas Hopun tuore kirja Vilppulasta Tampereen porteille on tätä sarjaa.

Tuomas Hoppu on valinnut sodan monista säikeistä kolme seurattavaa: Vesilahti ja erityisesti Säijän kylän punakaarti, Lapuan talonpoikien valkoiset joukot sekä Helsingin punakaartin peltiseppien komppania. Säijässä kasvaneena Hoppu lienee hänkin kuullut tarinoita puhetilanteissa. Säijän punakaartin löydetyt paperit auttavat historian kirjoituksessa. Mutta uutta ja lukemisen arvoista Hopun tavassa kirjoittaa on runsas kirjeiden, vanhojen sanomalehtien, muistelmakirjojen ja elämäkertojen siteeraava käyttö. Kunkin sotivan yksikön sotatie on kyllä hyvin tiedossa perinteisten arkistolähteiden avulla.

 

Kaikki tietävät, että Säijä oli 1900-luvun alussa torpparikulmaa. Torppia oli suunnilleen 120. Itsenäisiä talonpoikaistaloja sanotaan Säijässä olleen kolme: Pyhälä, Rankki ja Typpy. Kai Kärkikin? Kylä oli yksi, mutta jakautui Vesilahden ja Lempäälän pitäjiin. Kylä oli torpparien aseman takia työväenhenkistä ja perusti oman punakaartin.

Säijän miehiä joutui moneen paikkaan. Lempäälän punakaartin säijäläiset osuivat taistelemaan Moision ja Lopen kaistoilla valkoisten hyökätessä Lopen kartanon koivukujan suunnasta. Lempäälän valtausta seuranneena päivänä Uudenmaan rakuunat ja yksi Vaasan pataljoonan komppania kulki rantatietä hiljaisen Säijän läpi tavoitteena Partola ja Hatanpää. Tätä ennen Säijän punakaarti taisteli Hämeenkyrössä Järvenkylässä. Myöhemmin säijäläiset heitettiin Sääksjärvelle punaista Tamperetta puolustamaan.

Sitä mukaa kuin valkoisten voitto alkoi häämöttää ja punaisten komentosuhteet katkeilivat, alkoivat säijäläiset Lopen ja Sääksjärven taistelujen jälkeen hakeutua tuttuja takametsien polkuja pitkin koteihinsa. Kätkivät kiväärinsä minne kätkivät. Muutama meni seuraavina päivinä ilmoittautumaan valkoisten esikuntaan. Voittajat vetivät kaikki punakaartilaiset valtiorikosoikeudenkäyntien mankelin läpi, mutta oliko tuomio omasta tahdostaan ilmoittautuneille lievempi?

                                                                                                                           Juha Kuisma

                                                                             Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija