Kiitos Juha Kuismalle viime viikon kolumnista, jossa hän pätevin perusteluin tuomitsi Tampereen ja Helsingin välille suunnitellun uuden ratalinjauksen. Ratayhteyttä on parannettava, siitä ollaan yksimielisiä, mutta esitettyjen vaihtoehtojen paremmuudesta ei pitäisi olla epäselvyyttä, kuten Kuisma kirjoitti.
Hän tuntui ihmettelevän, miten on voitu edes suunnitella läpi metsien ja peltojen puskevaa uutta väylää. Minä en ihmettele enää mitään, tässäkin tapauksessa on helppo kuvitella pöydän ympärille kokoontunutta visionäärien joukkoa, joille olemassa oleva ei ole pyhää. Jos ratalinjan alle jää metsää, mitä sitten? Jos muutama talo joudutaan purkamaan, mitä sitten? Ja jos vastassa on järvi, tehdään tunneli tai silta!
Ja kun kiittämään on alettu, jatketaan samalla linjalla. Vesilahden kunta hoitaa tiedotuksensa esimerkillisesti. Tässä lehdessä on lokakuun aikana ollut jo pari kolme kertaa yksiselitteiset ohjeet, miten kuntalaisten ja veronmaksajien syksyn rokotukset hoidetaan.
Lempäälän kunta on panostanut paljon vähemmän selkeisiin lehti-ilmoituksiin, ja iäkkäämpienkin ihmisten oletetaan löytävän tiedot kunnan sekavilta kotisivuilta. Aika paljon nettiä käyttävänä uskallan sanoa, että harvoin olen noin huonosti rakennetuilla sivuilla seikkaillut. Se on huolestuttavaa, koska olen ymmärtänyt, että Lempäälä on viime vuosina yrittänyt panostaa digitaalisuuteen ja palkannut väkeäkin sitä varten. Tulokset eivät vakuuta.
Tampereen yliopiston professori Arto Haveri pohti, miten kuntien pitäisi reagoida muuttuvaan tilanteeseen, kun hyvinvointialueiden myötä budjetit ja henkilöstö puolittuvat. Hän kummasteli, ettei näin historiallinen muutos ole aiheuttanut keskustelua poliittisten ja virkamiesorganisaatioiden koosta. Haveri mietti myös muutosten vaikutusta kuntajohtajien palkkatasoon ja viran statusarvoon. Nuo ovat aiheellisia pohdintoja. Olen itsekin näissä kolumneissa kysellyt Lempäälän kunnan tulevia sopeutussuunnitelmia. Täytyyhän toiminnan puolittumisella olla vaikutuksia hallinnon tarvitsemaan väkimäärään.
Ei yllättänyt yhtään, kun luin kuntaihmisten reaktioita Haverin päätelmiin. Kukapa nyt haluaisi vapaaehtoisesti luopua hillotolpastaan? Jos luottamustehtävät vähenevät, yhä harvempi pääsee nauttimaan kokouspalkkioista ja valtuustopaikan tuomasta arvovallasta. Kuntajohtajien rooliin liittyvät kommentit osuivat myös maaliinsa, koska esimerkiksi Lempäälän kunnanjohtaja halusi työrauhaa, mikä samalla tarkoittaisi asiasta keskustelun siirtämistä tuonnemmaksi. On varmaan viisasta ensin katsoa, miten hyvinvointialueiden toiminta lähtee käyntiin. Mutta mitä kauemmin vain katsellaan, vaarana on, että keskustelu kuntien uudesta roolista ja sen tarvitsemista resursseista unohtuu. On helppo jatkaa kuten ennenkin.
Northcote Parkinson esitteli jo vuonna 1955 säännön, joka nimettiin keksijänsä mukaan Parkinsonin laiksi. Sen mukaan ”työ täyttää sille varatun ajan”. Siinä oiva ohje sopeutumistoimille.
Kirjoittaja kiittää mielellään
