Lempäälän kasvu lisää velkariskiä

Lempäälän kunnanvaltuusto vahvisti talousarvion ensi vuodelle keskiviikkona 23. marraskuuta. Kuva: Seppo Kummala.

Lempäälän kunta varautuu edelleen kasvuun, eikä sen myötä tulevalle investointitarpeelle näy loppua. Väestömäärältään kasvava kunta tarvitsee lisää kouluja, päiväkoteja, liikuntatiloja. Lisäksi kunnan tulee varautua uusien asuinalueiden rakentamiseen, sillä väestön kasvu on tervetullutta.

Kasvun mukanaan tuoma investointipaine on positiivinen ongelma. Ongelmaksi sitä kuitenkin voi luonnehtia, mikäli tarvittavia rakennushankkeita ei saada rahoitettua hallitusti.

Vielä ensi vuonna Lempäälä saa rahoitettua 15,7 miljoonan euron investointinsa pääosin tulorahoituksellaan. Vuosina 2024–2025 investointien määrä kasvaa jo yli 17 miljoonan euron, eikä niistä selviydytä ilman lisävelanottoa. Tavoite säilyä velkaantumiseltaan alle Pirkanmaan keskiarvon uhkaa karata käsistä. Vuonna 2025 lainamäärä kasvaa jo yli 100 miljoonan euron, jolloin kuntalaista kohden velka kasvaa jo yli 4 000 euron.

Velanotto sinänsä ei ole suuri riski, kun se perustuu kasvuun. Tarvittava lisärakentaminen lisää kunnan elinvoimaa ja samalla velanhoitokykyä. Aikoinaan inflaation väitettiin maksavan yksityisten henkilöiden asuntolainat, kun rahan arvon alentuminen myös reaalisesti pienensi lainan arvoa. Todellisuudessa inflaatio ja yleinen kustannusten nousu ovat riskejä lainarakentamiselle.

Korkojen noustessa lainanhoitokulut muodostuvat merkittäväksi kulueräksi. Energian ja materiaalien hintojen noustessa myös rakentamisen hinta kasvavat nopeasti. Myös inflaation mukanaan tuoma paine palkkojen korotuksiin verottaa kunnan kassaa.

Lainariski pitää ottaa Lempäälässä vakavasti, mutta vahva kasvu edellyttää rohkeaa reagointia. Kunnan talousarvio on kunnianhimoinen, mutta tukee vahvaa kasvua.