Lempäälässä asuva 48-vuotias Jonna Viljanen on harrastanut ratsastusjousiammuntaa kolmisen vuotta. Lajia ei vielä Suomessa juurikaan tiedetä, lajiliittoonkin kuuluu tällä hetkellä vain noin 150–200 jäsentä.
Ratsastusjousiammunnassa on kuitenkin monia hyviä puolia, minkä vuoksi sen suosio tullee tulevaisuudessa kasvamaan.
– Laji on hyvin monipuolinen ja fyysisesti ja psyykkisesti kehittävä, Viljanen kertoo.
– Se vaatii ratsastajalta hyvää kehonhallintaa, tasapainoa ja keskittymiskykyä. Samalla se parantaa hevosenlukutaitoa. Luottamus ratsastajan ja hevosen välillä on kaiken a ja o.
Ratsastusjousiammunnan juuret ovat aroilla elävien kansojen metsästys- ja sodankäyntitaidoissa. Lajissa hevosella laukataan tietyntyyppistä rataa pitkin eteenpäin ja ammutaan nuolia mahdollisimman tarkasti ja nopeasti erilaisiin maalitauluihin. Ammunnassa käytetään perinteistä vaistojousta ilman tähtäintä ja maalitaulut voivat olla edessä, sivulla, maassa, takana tai ylhäällä.
Ohjat ovat hevosen kaulalla. Ratsastaja on irti satulasta, jolloin hevosen selkä pääsee vapaasti liikkumaan ja ratsastaja pystyy ampumaan eri suuntiin. Laji onkin Viljasen mukaan myös hevosten mielestä hauskaa.
– Minulle on äärettömän tärkeää, että hevosia kohdellaan hyvin ja että myös ne nauttivat ja tykkäävät siitä, mitä niiden kanssa tehdään. Hevoset innostuvat, kun saavat laukata ilman ohjastuntumaa ja jokainen hevonen laukkaa omalla, sille luontaisella vauhdilla.
Osa hevosista menee todella kovaa, osalle luontaisempaa on rauhallisempi laukka ja rytmi. Hevoseen on luotettava, jotta ratsastaja voi keskittyä ampumiseen ja yhteys hevosen ja ratsastajan välillä on onnistumisen kannalta välttämätöntä.
Viljasella oli oma arabitamma kymmenen vuotta ja sen kanssa hän harrasti lännenratsastusta. Nyt Viljasella ei ole enää omaa hevosta, mutta ratsastusjousiammuntaa voi hyvin harrastaa lainahevosilla.
– Käyn valmennuksissa Espoossa ja Jämsässä, sieltä tunnille saa käyttöönsä lajiin koulutetun hevosen. Omaa hevosta en ainakaan tällä hetkellä ole ajatellut hankkia, mutta eihän sitä koskaan tiedä, Viljanen hymyilee.
Treenit voivat kestää kahdesta tunnista koko päivään, mutta hevosen selässä kokopäivätreeneissäkin ollaan vain osa ajasta. Harjoitukset alkavat aina maasta käsin, jolloin harjoitellaan jousiammuntatekniikkaa.
Kun siirrytään hevosen selkään, rataa ja tehtäviä käydään aina ensin läpi käynnissä. Vasta tämän jälkeen nostetaan harjoituslaukka, jossa katsotaan, että hevonen liikkuu hyvin eteenpäin ja laukka on rullaavaa.
Oheisharjoittelua tarvitaan paljon ja laji myös innostaa pitämään omasta kehosta ja mielestä huolta.
– Itse käyn kuntosalilla kolmena tai neljänä päivänä viikossa ja sen lisäksi käyn ratsastamassa erilaisilla hevosilla muun muassa maastoissa. Olen elämäni aikana harrastanut kaikenlaista, aina karatesta balettitanssiin ja kyllästyn lajeihin nopeasti. Tässä lajissa on aina uutta opittavaa ja lajin monipuolisuus sopii minulle hyvin.
Ratsastusjousiammuntaa harrastetaan ennen kaikkea Aasian maissa, mutta myös Euroopassa lajin suosio on lisääntynyt. Suomessa suurin osa harrastajista on naisia, muualla maailmassa taas miehiä.
– Kyllähän tässä mennään välillä tosi kovaa ja lajin vauhdikkuus onkin se, mikä itseänikin kiinnostaa. Satulasta käsin ampuminen vaatii myös hyvää keskittymiskykyä ja omien tunteiden ja vireystilan hallintaa. Oli myös ihanaa huomata, että lajia harrastavien kesken vallitsee erinomainen tunnelma ja kannustava yhteishenki, Viljanen kertoo.
– Lajissa voi myös kilpailla ja yksi opettajistani onkin lajin Suomen mestari Anni Jauhiainen.
Opettajia ja valmentajia on toistaiseksi Suomessa vähän ja Jauhiainen on heistä yksi. Tulevaisuudessa Viljasesta olisi mukavaa käydä myös ulkomailla lajia harrastamassa.
