Ennen vanhaan lapsilta kyseltiin: ”Kumpi ja kampi tappeli. Kumpi voitti?”
Lapsi: ”En tiä.
Minä: ”Juurihan minä sanoin, että kumpi voitti.”
Kahta kertaa kukaan ei tähän lankaan mennyt.
Kun järki ja tunne tappelee tunne voittaa aina. Otan esimerkin. Naishenkilö on ostamassa autoa. On selvitetty suorituskyvyt, ajomukavuudet, turvallisuudet, kulutukset, hinnat jne. Jäljellä on kaksi tasavertaista vaihtoehtoa. Millään järkiperusteella niihin ei löydy eroa. Kumman auton naishenkilö valitsee? No sen punaisen, koska se on hänen lempivärinsä. Sininen ei missään tapauksessa tule kysymykseen.
Otan toisenkin esimerkin. Oletetaan, että olet valitsemassa firmaasi uutta tärkeää työntekijää. Karsinnan ja haastattelujen jälkeen sinulla on jäljellä kaksi ehdokasta. Molemmilla on vaaditut opinnäytteet, hyvät työtodistukset, mainiot suositukset, sopiva ikä, asialliset palkkatoivomukset jne. Ei siis mitään olennaista eroa, molemmat varmaan pärjäisivät. Vaikea tilanne: kumman ottaisin? Voit ehkä sulkea hetkeksi silmäsi ja antaa ajatusten velloa, ratkaisun tulla. Otat tämän henkilö A:n.
Miten päädyit A:han. Valintaprosessin aikana olet tietenkin huomaamattasikin kerännyt informaatioita. Katsooko silmiin vai lattiaan, kätteleekö kunnolla, onko oikeasti innostunut, vastaako kysymyksiin reippaasti vai pyöritteleekö vastaustaan. Alitajuntaasi on jo muodostunut käsitys näistä hakijoista. Et pysty sanallisesti perustelemaan valintaasi. Sinusta vain tuntuu siltä, että oikea valinta on tuo A. Onko se vaisto vai intuitio – ei sillä väliä.
Entäpä jos tunteita on niin paljon, että ne oikein kuohuvat yli äyräidensä? Otetaanpa nyt neuvottelutilanne, esimerkiksi tärkeä liikeneuvottelu tai vaatimattomammin perheen sisäinen pieni erimielisyys. Totuus on se, että jos menetät malttiisi, olet itse asiassa jo hävinnyt neuvottelun. Oletko koskaan yrittänyt perustella järkevästi omaa kantaasi raivoavalle kumppanillesi? Huonoin tuloksin, huuto vain yltyy. Jos itsekin alat melskata, niin suohon mennään.
Klassinen neuvo on, että ”siirry parvekkkeelle”. Astu ajatuksissasi pois tilanteesta ja katsele sitä ikään kuin ulkopuolelta. Riita saattaa näyttää jopa naurettavalta. Voit konkreettisesti astua pari askelta taakse päin: ”en ole enää mukana tässä”. Hyvässä lykyssä raivoava kaverisikaan ei viitsi kauaa yksin uhota ja niin pääsette asiallisen keskustelun alkuun.
Kovassa liikemaailmassa neuvotteluissa onkin joskus tarkoitus saada toinen osapuoli menettämään malttinsa. Tunnekuohussa hän ei enää pysty kunnolla harkitsemaan ja suostuu huonoihin ratkaisuihin. Keinoja on lukuisia: istutetaan pöydässä huonoimpaan paikkaan, räplätään puhelinta kun toinen puhuu, mennään henkilökohtaisuuksiin vaikka pitäisi puhua bisneksistä, loiskautetaan vaikka ”vahingossa” kahvia toisen puvulle jne. Jos ei parvekkeelle menostakaan ole apua, lähde pois: sopimukseen tarvitaan ainakin kaksi osapuolta – myös he tarvitsevat sitä sopimusta.
Jos Joulupukin kanssa tulee kinaa, käske se parvekkeelle!