200 hevosta, 150 nautaa ja 600 lammasta. Näin paljon suurpedot verottivat vesilahtelaisten karjaa vuosina 1824–1834.
Petoeläinten hävittämistä yritettiin edistää 1600-luvulta lähtien perustamalla jahtivoudin virkoja. Heidän vastuullaan oli toimia johtajana pitäjän yhteisissä karhu- ja susijahdeissa sekä valvoa alueella tapahtuvaa metsästystä. Vesilahden ensimmäiset jahtivoudit valittiin vuoden 1628 käräjillä.
Suurpetojen metsästyksen organisointi onnistui jahtivoudeilta vaihtelevasti. Oli hankalaa motivoida talonpoikia osallistumaan aikaa vieviin yhteisiin ajoihin, vaikka niitä järjestettiin heidän oman etunsa vuoksi. Sudet muun muassa tappoivat kaikki Rautialan kylän lampaat vuonna 1668. Tuon ajan petoeläinvahingoista kerrotaan esimerkiksi 31.7.1937 ilmestyneessä Lempäälän-Vesilahden Sanomissa.
Jahtivoudin määräysten rikkomisesta seurasi sakko. Onkimäen (myöhemmin Onkemäen) isännät saivat kuuden markan rapsut vuonna 1667, koska he eivät olleet järjestäneet vaadittua karhuverkkoa.
Vuonna 1747 Vesilahdessa oltiin erityisen tyytymättömiä jahtivoutiin. Paikallisten talonpoikien mukaan hän oli kykenemätön järjestämään yhteisiä ajoja. Vouti muisti kyllä kerätä palkkansa, vaikka ei osannut edes ampua.
Suurpetojen aiheuttamat vahingot karjataloudelle olivat suuria 1800-luvulle asti. Menkalan Pietilä ja Vännilän Erkkilä menettivät kaiken karjansa pedoille 1730-luvulla. Narvan Pourulta kuoli kuusi lehmää ja kaksi hevosta samasta syystä. Laukossa sudet tappoivat yhdeksän vasikkaa kevättalvella 1813.
Ajanjaksolla 1824–1834 Vesilahdessa hävitettiin 6 karhua, 70 sutta ja 2 ilvestä. Erityisen paljon susia metsästettiin pitäjässä vuosina 1856–1858. Koko Suomen susikanta hupeni olemattoman pieneksi vuosisadan loppuun mennessä.
Vesilahdesta tiedetään muutamia taitavia sudenmetsästäjiä. Edellä mainitun LVS:n artikkelin mukaan talollinen M. J. Yli-Sisto tappoi viisi sutta talvella 1877–1878. Eräiden lähteiden mukaan määrä olisi ollut kahdeksan tai jopa yhdeksän hukkaa, joista neljä olisi ammuttu yhdellä kertaa eräältä haaskalta. Ypeen torpan isäntä sai saaliiksi kaksi sutta sekä 1857 että 1858.
4.3.1923 ilmestyneessä Aamulehdessä esiteltiin tapahtumia ”Vesilahden Rääkkiön perältä” jouluaamulta 1882. 15- tai 16-vuotias poika oli matkalla joulukirkkoon, kun susi jostain syystä kävi hänen kimppuunsa. Pojalla oli yllään luja tohvelipalttoo, kaulassa paksu villahuivi ja vyötäisillä nahkavyö, jossa oli puukko tupessaan. Hänen kerrotaan selviytyneen taistelusta voittajana revityin vaattein. Paikalle tullut torppari otti pojan ja kuolleen suden rekeensä ja kuljetti molemmat kirkonkylään ihmisten ihmeteltäväksi. Nuorimies sai palkkioksi uroteostaan suden tapporahan ja komean taljan.
Vesilahdelta on tallennettu myös kertomus erään Narvan Karholasta olevan isännän ja susien kohtaamisesta. Kokonainen lauma oli yllättänyt miehen Saastojärvellä. Kylmähermoinen isäntä meni nahkavällyn alle ja alkoi määkiä kuin lammas. Kun sudet tulivat riittävän lähelle, hän alkoi lyödä niitä suurella puukangella. Sillä kertaa hukka peri kaksi hukkaa, jotka kuolivat isännän iskujen voimasta.
Sami Tapanainen
Lähteet: Aamulehti 4.3.1923, Susivuodet 40 vuotta sitten; Arajärvi, Kirsti 1985: Vesilahden historia; Lempäälän-Vesilahden Sanomat 31.7.1937, J. Poukan artikkeli Vähän Vesilahden kehityksestä; https://www.narvasoft.fi/narva/kylat/karhola.html; (27.9.2023)