Olin hieman aiemmin myynyt autoni ja saanut maksun 100 euron seteleinä. Kovinkaan usein en ollut sellaisia pidellyt ja juurikin oli siellä Veispuukissa varoiteltu Pirkanmaan alueella väärennetyistä satasen seteleistä niin pieni pelko oli mielessä. Ja kun ne eivät maksuksi kelpaa TKL:n busseissakaan niin nyt oli hyvä tilaisuus käyttää yksi.
Tokihan en itse saa tuollaisia summia käsitellä niin emäntäni ojensi setelin kassalle. Tarkastuskone piippasi ja piippasi ja ei kelvannut ei. Huumoriheppuna sitten kysyin emännältä onko hän taas painanut setelin väärälle paperille.
Tunsin kuinka ilma viileni ja melkein näin hengitykseni höyryävän kun kaksi juuri sillä hetkellä täysin huumorintajutonta naista tuijotti minua. Toinen varmaan halusi työntää minut hakettimen läpi iloisesti hyräillen ja toinen haki sormellaan vartijakutsun nappia. Lopulta seteli kelpasi ja minä sain ihan itsekseni rauhassa pakata ostoksen ja kantaa ne sekä sätkivän lapsen autolle.
Kaiuttimesta kajahti samalla sekunnilla Ricky Martinin tämä unos dos tres laulu ja nopealla vilkaisulla 38 naista alkoi zumbata jumppatrikoissa hikipisarat iholla kimmeltäen.
Haistoin ilmassa palavien hiusten katkun kun emäntäni katse porautui takaraivoni läpi. Tajusin sulkea suuni ja aloin bongata tipuja täysin toisen ilmansuunnan läheisistä puista. Löytyi tulitinttiä, kurppalehtoa ja suosirkkua. Selostin että mistä minä olisin voinut tietää minkään vieraan kaupungin zumba-aikatauluista. Onneksi emäntäni tietää minun katselevan vain häntä ja pääsin rakentamaan hiekkalinnaa lapsen kanssa.
Syömisen osalta toimin kuten useimmat miehet. Minulla on suosikki pakastesäilytysmuovikulhoni ja lusikkani. Syönnin jälkeen ne huuhtaistaan kuten mukikin ja valmis. Onneksi puolisoni täydentää elämäni astianpesukonetta. Hänellä kun kuluu päivän aikana helposti viisikin lautasta, lasia, aterimet ja niin edelleen.
Kyllä elämäni oli tyhjää ilman häntä ja hänen lehmänhermojaan kanssani.
Arttu Peltonen
