– Lukeminen kannattaa aina, lausahti kulttuurin moniottelija Jörn Donner jo vuosia sitten.
Sen paremmin ei asiaa voi sanoa, joten lause on jäänyt elämään vuosiksi mainoksen esittämisen jälkeen.
Tutkimusten mukaan suomalaisten lasten ja nuorten sanavarasto on surkastumassa. Omalla ajallaan kirjoja lukevan 17-vuotiaan sanavarasto on 50 000–70 000 sanaa. Lukematon sen sijaan hallitsee vain noin 15 000 sanaa.
Ero on niin merkittävä, että sen olisi syytä nostattaa jokaisen kulmakarvoja. Jos ollaan huolissaan lasten ja nuorten liikkumattomuudesta ja jämähtämisestä sohvannurkkaan älylaitteiden kanssa, niin tästä pitäisi huolestua vähintään yhtä suurella volyymilla.
Lukeminen tukee myös kirjoittamista. Pitkät tekstit opettavat lukijan keskittymään ja hahmottamaan kokonaisuuksia, puhumattakaan siitä, mitä lukeminen tekee mielikuvitukselle.
Kun ihmisellä on toiselle asiaa, hän haluaa saada viestinsä perille ja tulla ymmärretyksi. Jos näin ei tapahdu, iskee päälle turhautuminen. Turhautunut ihminen menettää hermonsa ja tekee sekä sanoo harkitsemattomia asioita. Sanavaraston heikentyminen tuo siis tullessaan eripuraa.
Kaikkia ei kirjaan tarttuminen kiinnosta, joten mikä neuvoksi? Suosittelen aikuista nappaamaan kirjan käteen ja lapsen kainaloon.
Lapselle luetaan usein siihen asti, kun hän oppii itse lukemaan. Miksi ihmeessä lopettaa silloin? Yhteinen lukuhetki on yksi parhaimpia tapoja viettää lapsen ja nuoren kanssa aikaa. Samalla voi pitää omaa lukupiiriä, keskustella kirjasta ja siinä samalla maailman menosta.
Meillä luetaan 10-vuotiaan kanssa nyt Harry Potteria, kuten Potterinsa lukeneet otsikosta arvasivat. Kirjasarja on oma kaikkien aikojen suosikkini. Olen onneni kukkuloilla, kun saan jakaa lukuelämyksen tyttäreni kanssa. Hyllymetreittäin Neiti Etsiviä, Tiina- ja The Babysitters Club -kirjoja ahmineena katson rakkaudella, oman jälkikasvuni sukellusta kirjojen maailmaan.
Ekaluokkalaisen suosikki löytyy sarjakuvahyllystä. Aku Ankka on opettanut kokonaisia sukupolvia lukemaan ja sen kieli on edelleen ilahduttavan raikasta ja runsasta. Yhdessä molempien lasten kanssa luemme Tatu ja Patu -kirjoja, joiden huumori uppoaa meidän perheeseen paremmin kuin hyvin. Toimii muuten ihan hyvin myös elokuvana.
Yleensä lukuhetki ajoittuu iltaan ja samalla rauhoittuvat niin lukija kuin kuuntelijat. Nuorempi ei vielä Harry Potterin jännityksestä nauti, joten hänelle iltasadun lukee isi. Minä tyttären kanssa vetäydyn makuuhuoneeseen lukuhetkeä varten. Usein ajattelen, että luetaan vain pieni hetki, mutta kummasti se aika hujahtaa ja useampi sivu siinä samalla.
Aion jatkaa lapsilleni ääneen lukemista mahdollisimman kauan. Jos saan vielä muutaman vuoden päästä koipeliini-teinin hetkeksi viereeni kuuntelemaan, olen tyytyväinen.
