Kuntakeskuksen suuri monttu alkaa täyttyä rakennuksista, joista näyttävin on Lempäälä-talo. Samaten kävelysilta yli rautatien on paikallaan jokainen voi omilla silmillään hahmottaa kokonaisuuden. Nyt toteutuu se, jota kahdenkymmenen vuoden ajan on suunniteltu ja toivottu. Kuten kunnanjohtajapiireissä kestovitsinä kerrotaan: Mikä on kunnanjohtajien suosikkilintu? Vastaus: nostokurki.
Tässä kohtaa on hyvä palauttaa mieliin, mitä on tarvittu, että tähän on tultu.
Lähtökohta on noin 20 vuoden takaisessa ajassa, siinä samassa, jolloin Ideaparkista saatiin ensimmäiset etiäiset ja kosketukset. Se haastoi pohtimaan, miten käy kuntakeskuksen, jos käykin niin, että Ideapark toteutuua? Kunnanjohtaja Olli Viitasaari oli vuosia katsellut kuntakeskusta, joka odotti ja odotti kasvuimpulssia. Lempäälällä oli ns. ”talouskunnan maine”. Olimme ylpeitä siitä, ettei kunnalla ollut omaa kunnantaloa. Esimerkiksi kunnanvirasto toimi vuokratiloissa.
Olli Viitasaari kokosi kuntakeskuksen kehittämistyöryhmän, joita lopulta oli kolme perättäistä. Ryhmän kokoonpano vaihteli, mutta perusrunko oli sama. Aluksi ryhmä kokoontui teknisen toimen kokoushuoneessa, sitten pitkän ajikaa Hääkiven hirsitorpalla. Koko ajan pohdittiin ja tutkiin sitä rakenteellista toiminta-ajatusta, jolle nouseva kuntakeskus perustuisi. Sekin oli selvää, että kunnalla pitää olla vahva keskus, jotta kunta voisi olla itsenäinen.
Tällaisista keskusteluista, selvityksistä ja asiantuntijain kuulemisesta syntyi ajatus, että rauratien yli on saatava silta, jolloin kuntakeskuksen paino voi siirtyä vastapäätä kirkkoa Ryynikän/Lempon puolelle, jossa oli paremmin tilaa rakentaa. Laajemmin tähän kokonaisuuteen liittyy toinen silta järven yli Hauralaan. Kuntakeskus kasvaisi ajan mittaan järvien äärelle, vesinäköaloja hyödyntäen. Suoraan sanottiin, että esikuvana oli tapa, jolla Naantali on rakennettu. Kehittämistyön tulokset julkaistiin jokaiseen lempääläiseen talouteen jaetuissa julkaisuissa, joilla kaikilla oli yhteisenä teemana ajatus ”Silta tulevaisuuteen”.
Keskeisiä nimiä tässä kehittämistyössä olivat kunnanjohtaja Viitasaaren ja teknisten johtajien ohella Timo Palander sekä Toni Virkkunen. Tampereen yliopistolta prosessissa oli mukana tutkijaintressillä professori Ilari Karppi. Kehittämistä siis tutkittiin samaan aikaan kun sitä tehtiin. Toni Virkkunen keskusteli systemaattisesti Tampereen seudun rakennusyhtiöiden kanssa. Aika varhain mukaan tuli myös Lempäälän seurakunta: sekä maata omistavana tahona että samoja lempääläisiä palvelena yhteisönä. Tästä viimeksi mainitusta kumppanuudesta alkoi kehkeytyä Lempäälä-talo. Rautatiemelun blokkaamiseksi, korttelien asuintalojen suojaksi, piti radan varteen rakentaa pitkä rakennus, joka käytännössä oli parkkitalo.
Kaikki oli hyvässä vaiheessa, kunnes tuli vuosi 2008 ja koko maailmaa koskeva finanssikriisi. Rakentaminen Suomessa pysähtyi vuosiksi. Toni Virkkunen teki kaikkensa pitääkseen kehittämisprosessia hengissä ja rakennusfirmat mukana. Uudet mahdollisuudet alkoivat avautua samaan aikaan kun Lempäälän kunnanjohtajaksi tuli Heidi Rämö. Kitukasvun aika alkoi olla ohi. Uusi kunnanjohtaja jatkoi aktiivisella otteella, projekti sai nimen Nova Lempäälä ja keskustakehitysjohtajaksi tuli Lari Laakso. Ja tulos on nähtävillä. Kiitokset näkymästä kuuluvat monelle. Kuvitelkaapa, että nostokurkia ei olisi…
Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija.
