Jokioistentie. Pituutta sillä ei ole kuin pari kilometriä. Mutta se riittää viemään kaupunkilaisen arjesta pois.
Huristelen lapsenlapsen kanssa kesäistä Jokioistentietä, ja yhtäkkiä havahdun kesäpäivän kauneuteen. On ihan pakko pysähtyä nappaamaan talteen tämä tuokio. Niin monta kertaa tätä tietä on ajettu Heikkilään ja mökille, muttei varmaan koskaan pysähdytty ottamaan valokuvaa.
Ja juuri tässä, Jarvan kohdalla, se taika usein tapahtuu: kiire hellittää, mieli rentoutuu, kohta ollaan perillä.
Maalaismaisemaa katsellessa ajatus lähtee lentämään ajassa taaksepäin. Siinä se on halkonut viljapeltoa jo useamman vuosisadan. Pienestä kärrytiestä on kasvanut kelpo kylätie. Rautialantieltä se alkaa ja Jaanulle päättyy, mittaa melko tarkalleen kaksi kilometriä. Siitä eteenpäin uusia tienjatkoja ja haaroja on tehty pidemmällekin meille mökkiläisille. Kelpaa sitä ajella.
Kuinka monta askelta tälläkin tiellä on tallattu ja kilometrejä poljettu. Täältä on lähdetty kouluun, töihin ja sotaan. Tänne on palattu kotiin, häihin ja hautajaisiin. Täältä on ponnistettu eri puolille Suomea ja maailmalle. Jotkut ovat pysyneet, ja siksi meidän muiden on hyvä tänne aina palata.
Muistikuviin nousevat ne lapsuuden pitkät ja kauniit kesät, kun meille kaupunkilaisserkuille löytyi aina paikka Heikkilän ruokapöydässä ja peti, missä nukkua. Työt heinäpellolla tai juurikasmaalla olivat hauskaa vaihtelua. Ikinä en unohda sitä leipomispäivän huumaavaa rievän tuoksua enkä Niemen myymäläautoa, jota malttamattomana odotettiin jätskiraha kourassa.
Vielä teininäkin löytyi hyvä syy tulla kesänviettoon Jokioistenkylälle. Sieltä nimittäin pyöräiltiin serkkujen kanssa kirkolle nuorisoseurantalon keskiviikkotansseihin. Ja kun uusi ajokortti poltteli taskussa, niin oli päivänselvää, minne ensimmäinen reissu Datsunilla tehdään.
Oli niitäkin aikoja, jolloin mökkeily ei kiinnostanut yhtään, ja kaupunki veti puoleensa. Mutta vuodet ovat tehneet tehtävänsä, ja jotenkin ymmärrän nyt paremmin, miksi isälle ja äidille oli niin tärkeä aina päästä tänne mahdollisimman pian, kun työviikko Tampereella oli ohi. Niin on meilläkin nyt.
Kaunista kesää kaikille.
Leena Stenman, o.s. Heikkilä
