Rikos ja rangaistus

Jo lapsuudesta se alkaa – nimittäin kasvattaminen. Silloin kun lasten lievä pahoinpitely oli vielä sallittua, yritettiin lapsille opettaa selkäsaunojen, korvapuustien ja tukistusten avulla, mikä on oikein ja mikä väärin. Tosin sekin oli ristiriitaista: toisille sanottiin, ettei tapella saa ja toisille, että hyvä, kun opit pitämään puolesi. Koulussa opettaja saattoi lyödä karttakepillä, tukasta kiskoen mäiskiä naamaa pulpetin kanteen tai seisottaa nurkassa häpeämässä. Nykyisin keinot ovat rajatummat: uhkailu, kiristys ja lahjonta.

Yksi perustelu rangaistuksille on kosto. Kun aiheutit toisille kärsimystä, saat itsekin kärsiä. Silmä silmästä, hammas hampaasta. Siksi monia ihmisiä risoo, kun vankiloiden oloja on parannettu: omat sellit, televisiot ja kaikki. Monissa niissä maissa, mistä tänne on maahanmuuttajia tullut, rangaistukset ovat kovempia: koppia tulee pitkäksi aikaa pienistäkin rikoksista. Siksi heidän voi olla vaikea ymmärtää sakkoja tai ehdollista vankeutta miksikään rangaistukseksi.

 

Yhteiskunta saattaa myös haluta suojella itseään vaarallisilta tai kiusallisilta henkilöiltä. Yhä uusiin ja uusiin surmatöihin syyllistyvä on parempi pitää lukkojen takana. Jos on päästään niin pipi, ettei tiedä itsekään tekojansa (syyntakeeton), niin parempi olla hoidossa vankimielisairaalassa. Ennen vanhaan pedofiilit olisi mielellään hirtetty munista, nyt lasten turvaamiseksi ”setä” istuu vankilassa. Tosin sielläkään hän ei ole itse turvassa, koska on vankien alinta kastia ja vaarassa tulla pahoinpidellyksi tai tapetuksi.

Mutta eihän sellissä vain istumalla parane. Nykyään vankiloissa voi saada erilaisia terapioita ja lääkkeellistä hoitoa, myös päihderiippuvuuteen. Yksi oikeuslaitoksen tavoitteista onkin palauttaa vankeja edes jossain määrin yhteiskuntakelpoisina takaisin siviiliin. Siksi tarjotaan mahdollisuutta opiskella ja hankkia uusi ammatti.

 

Joskus on tullut mieleen, että entäs sitten nämä atarit eli ammatti- ja taparikolliset, jotka kirjoittavat lomakkeelle ammatikseen ”rosvo”. Jotta he olisivat hyviä rosvoja, pitäisikö heille järjestää täydennyskoulutusta, että päivittäisivät osaamisensa. Murtovarkaille tietoa uusimmista lukkosysteemeistä ja viimeisimmistä turvajärjestelmistä. Talousrikollisille opastusta, miten nettiavaruuteen hukataan jäljet rahanpesusta tai verokeinottelusta.

Kriminologia, oikeuspsykologia, oikeussosiologia (ja mitä niitä nyt onkaan) tutkivat muun muassa sitä, mikä synnyttää rikollisuutta. Aikojen kuluessa suuntaukset ovat muuttuneet. Ensin ajateltiin, että syyt ovat yksilötasolla, sitten esimerkiksi kaupunkirakenteessa, sitten yleensä yhteiskunnan rakenteissa kuten köyhyydessä ja eriarvoisuudessa.

Nyt on pohdittu sitäkin, että suurin osa ihmisistä ei tee rikoksia – mistähän sekin johtuu. Kunnollisen elämän vaakakupissa vain on enemmän punnuksia. Nyt on myös näitä oppimisteorioita: tilaisuus tekee varkaan, rikollisuutta ihannoidaan, puhutaan myönteisesti, seurauksia vähätellään, kaveria kadehditaan – näin pikkuhiljaa kasvat rikolliseksi.

Seuraavan kerran kun tuomitset jonkun puheissasi ”sinne linnaan vaan”, muista: asia ei olekaan yksioikoinen vaan pikemminkin monitahoinen.