Monesti huolet ja murheet täyttävät sellaisen ihmisen elämän, joka ei oikein osaa jakaa ongelmiaan ja asioitaan muiden kanssa. Sen tähden puhuminen on niin tärkeää. Kun puhuu asioistaan jollekin, joka kuuntelee ja on oikeasti läsnä, tapahtuu jotain suurta. Ihmisen taakka pienenee, suhteellisuudentaju palautuu eikä sitä enää näe tilannetta niin synkkänä kuin ennen. Tapahtuu sellaista, että ei enää murskaudu ongelmien alle eikä tukehdu huoliin, vaan voi katsella niitä itselle vaikeita asioita ja niille voikin tehdä jotain. Mitään ulkonaista muutosta ei välttämättä ole toisen kanssa puhuessa itse tilanteessa tapahtunut, mutta oma suhtautuminen siihen onkin muuttunut. Näin yhteys toiseen ihmiseen on poistanut pelon, vaikka se varsinaisesti ei ole asioita muuttanutkaan. Tällöin voi tuntua, että pieni ”ihme” on tapahtunut.
Yhteys luo turvaa ja mitä syvempään yhteyteen muiden kanssa ihminen uskaltautuu, sitä suuremmaksi hänen turvansa kasvaa. Mitä suuremmaksi ihmisen kokemus turvasta muodostuu, sitä pienemmäksi käy hänen ulkoinen turvallisuudentarpeensa. Ja näin ihminen alkaa sisäistä turvaa kokiessaan sietää elämässä olevaa turvattomuutta, sillä se ei enää herätä hänessä olevaa perusturvattomuutta. Sen seurauksena voi uskaltaa asettua alttiiksi omasta mielestä vaaralliselle elämälle. Toisin sanoen voi alkaa elää luovasti, ottaa riskejä ja ryhtyä elämään tässä hetkessä.
Uskaltautuminen näkyväksi omana itsenään avaa väylän rakkaudelle ja rakkaus on se joka murtaa ja poistaa pelon.
Jumala on luonut meidät yhteyteen toistemme kanssa. Me tarvitsemme tässä meidän ainutlaatuisessa elämässämme toisiamme. Uskaltaudutaan yhteyteen.
Minna Alajoki
