Näin syksyn edetessä, pimeyden vallatessa elintilaa tunti tunnilta, muistelen elämästäni poistuneita rakkaita ihmisiä. Melkein jokainen heistä on siunattu haudan lepoon syksyllä, luonnon käydessä lepoon. Näitä muistopäiviä myöten etenen uuden kirkkovuoden alkuun, adventin aikaan.
Ajatukset askartelevat syksyisin heitä muistellen. He ovat poissa, mutta lähelläni. Heidän maalliselle elämälleen on pantu piste, aika on loppunut heidän kohdallaan, muut vielä jatkavat. Kuljen mietteissäni Kalevankankaan keskikäytävää kohti tiilirakennusta itäpäässä. Muistan miten loputtomalta tämä tie kappelista haudalle tuntui kuusi vuotta sitten. Siinä arkun jäljessä astellessani muun saattojoukon seuratessa ja lasteni tukiessa, oli aika pysähtynyt minunkin kohdallani. Kaikki oli niin epätodellista, kuin sumun sisällä muistan suorittaneeni elämää monet kuukaudet. Puoli vuosisataa yhteistä elämää oli katkennut varoittamatta. Oli pantu piste avioliitolle, kuolema oli meidät erottanut.
Kristityillä on ajallinen elämä, mutta jokaista varten on varattuna iankaikkinen elämä Kristuksesta. Sen saadaksemme voimme vain lapsen lailla ottaa vastaan annettu lahja. Emme voi nauttia lahjasta, ellemme avaa pakettia! Meidän tulee suostua ottamaan se vastaan.
Raamattu opettaa meille, että meillä on kuolematon sielu, meillä on iankaikkisen elämän toivo. Joku on sanonut: Joka syntyy kerran kuolee kahdesti. Joka syntyy kahdesti, kuolee vain kerran. Näin on kiteytetty se, mitä kerran Jeesus ja Nikodemus keskustelivat (Joh.3:1-18).
Tampereellakin vieraillut näyttely Torinon käärinliinoista oli mielenkiintoinen. Tutkijat ovat ahkeroineet löytääkseen todisteita niiden epäaitoudesta. Uutta tietoa saadaan koko ajan uusilla tutkimusmenetelmillä. Dosentti, antropologi ja historiallisten väärennösten asiantuntija Juha Hiltunen toteaa kuvan kankaaseen syntyneen sähkömagneettisen purkauksen seurauksena. Käärinliinaan kiedottu kuollut on mystisellä tavalla hävinnyt. Muuta selitystä ei ole, kuin ylösnousemus.
Jeesus on sanonut ettei epäuskoista saada uskomaan, vaikka kuolleet nousisivat siitä todistamaan. Tiede ja usko kulkevat eri teitä. ”Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.” Kerran meille jokaiselle koittaa hetki, jolloin saamme nähdä, mitä sen suuren kaksoispisteen takaa aukeaa. Uskon ja toivon saavani silloin kohdata edesmenneet rakkaani! Sillä meillä on elävä toivo siitä, että kerran salaisuudet ratkeavat, silmämmekin saavat nähdä kaiken totuuden. Kaiken sen, mistä nyt vain arasti aavistelemme.
Uudessa virsikirjan lisävihkossa on virsi 977:
”Pyhän kaupungin porteista saavat hekin kulkea kirkkauteen.
Sieltä häikäisten vastaan jo hohtaa, mitä täällä ei voitu aavistaa.
Ja he laulaa alkavat, laulaa! Se soi, riemuiten soi.
Ja he muistavat vihreät niityt, kesäpuutarhat entisen maan.
Eivät pelkoa, murhetta muista, se jo haihtui pois, se on jäänyt taa.
Ja he laulaa alkavat, laulaa! Se soi, riemuiten soi.
Ja he kohtaavat ystävät, rakkaat, joita maan päällä kaipasivat.
Ja he kulkevat enkelten kanssa paratiisissa, ilojuhlassa.
Ja he laulaa alkavat, laulaa! Se soi, riemuiten soi.
Ja he kohtaavat Jeesuksen siellä, heti tuntevat Ystävänsä.
Ja he loistavat Herransa lailla. Mitä toivoivat, se on totta nyt.
Ja he laulaa alkavat, laulaa! Se soi, riemuiten soi.
Teksti: Leena Lammentausta
