Sääksjärven Loiske

Piste ei Loisketta lämmittänyt

Jalkapallon kolmosessa Sääksjärven Loiske saavutti vierastasapelin lukemilla 2 – 2 TPV/2:sta vastaan, mutta ilmeet eivät sääksjärveläisleirissä kovin maireita pelin jälkeen olleet. Parempaan eli voittoon olisi pitänyt yltää, sillä sekä Loiske että TPV/2 ovat tällä hetkellä putoamisviivan huonommalla puolella. Nuoret pelimiehet kannattelivat Loisketta, sillä maalintekijäsarakkeeseen merkattiin Otso Suonpään sekä Hämeenlinnasta palanneen Joona Niemisen nimet. TPV sai etenkin avausmaalinsa halvalla, se meni…

LeKi-futikselle helpottava piste

Pitkässä tappioputkessa rämpinyt jalkapallon Nelosen LeKi-futis oli saanut käännettyä kurssinsa sarjatauolla ja nappasi pisteen 0-0 –tasapelillä Tervakoskelta. Paikallista Patoa vastaan mitellyssä matsissa ei nähty maaleja: ensimmäisen jakso oli LeKin hallintaa, mutta toisella puolikkaalla kotijoukkue sai paremmin juonesta kiinni. Seitsemän pisteettömän pelin jälkeen pistejakokin tuntui lempääläisistä lähes voitolta. – Piste oli henkisesti todella, todella tärkeä. Viikon totaalitauon jälkeen saatiin lisää…

Loiskeen sarja-avaus oli kaksijakoinen

Jalkapallon kolmosdivisioona pyörähti lempääläisittäin käyntiin keskiviikkona 16. huhtikuuta, kun Sääksjärven Loiske kärsi täpärän kotitappion lukemin 1–2 (0–2) tamperelaisseura Tigersia vastaan. – Avausjaksolla ei uskallettu pelata, olimme arkoja. Kipsin syy saattoi olla tietysti jännityskin, mutta toisella jaksolla tahti muuttui, keri sarja-avauksen antia Loiskeen valmentaja Jani Alanne. Tigers loi huippupaikkoja avausjaksolla, mutta onnella ja maalivahti Vesa Impolan…

Loiske vannoo pallonhallinnan nimiin

Keskiviikkona 16. huhtikuuta käynnistyy jalkapallon kolmosdivisioona, jossa lempääläistä osaamista edustaa perinteikäs Sääksjärven Loiske. Mustaoransseja valmentaa Jani Alanne, joka muutama päivä ennen sarja-avausta on täynnä uskoa hyvään ja tapahtumarikkaaseen futiskauteen. – Joukkue on tiivis ja rento, arvioi Alanne. Loiskeen talvikausi oli vaikea. Pelaajat olivat siellä sun täällä ja harjoituksissa oli heikoimmillaan puolentusinaa treenaajaa. Kun vielä joukkueen…

Loiske käy armotonta kisaa futsalin liigapaikasta

Hakkarin liikuntahalli sunnuntaina 30. maaliskuuta. Sääksjärven Loiske avaa mahtavasti toisen osaottelun futsalin liigakarsinnassa tammisaarelaista ESC:tä vastaan. Tehotykit Mikko Järvinen ja Markus Sairiala vievät Loiskeen kahden maalin johtoon ja innokkain osa runsaslukuisesta yleisöstä onnittelee toisiaan liigapaikasta, olihan Loiske kaapannut vierasvoiton Tammisaaresta päivää aiemmin huimassa rankkarikisaan edenneessä pelissä. ESC:n tosi taitavat yksilöt kuitenkin iskevät kuin keväinen kyy….

Loiske pelasi futsalia kolmella tyttöjoukkueella

Sääksjärven Loiskeen tytöt pelasivat talvikauden futsalia piirin sarjoissa kolmella joukkueella. Lähimpänä mitalia olivat D-tytöt, lähimpänä SM-lopputurnauksen jatkokarsintaa C-tytöt ja merkittävin vaikutus oman sarjan mestaruusmittelöön oli B-tytöillä.  Yhteistä kaikille Loiskeen joukkueille oli pelien vähämaalisuus. Oranssipaidat sekä tekivät että päästivät huomattavan vähän maaleja. D-tyttöjen joukkue oli sarjansa nuorin. Pelaajat ovat syntyneet vuosina 2001–04. Kaksi sarjakierrosta ennen päätöstä…

Tekonurmikenttä avattu ennätysaikaisin

Lempäälän kunnan vapaa-aikajohtaja Erkki Häkli avasi Sääksjärven tekonurmikentän tiistaina 11. maaliskuuta kevätkauden käyttöön, reilut kuukauden päivät aikaisemmin kuin viime vuonna. – Ennätysaikainen kevät vaikuttaa monin tavoin, ja esimerkiksi luistelujäät jouduttiin sulkemaan jo varhain. Toisaalta ulkokenttiä saadaan avattua viime vuoteen verrattuna hieman aiemmin kevätkaudelle. – Kenttä on sula, ja koeharjaus näytti pelaavan. Kenttä on talvehtinut hyvin….

Loiskeen veikkaustoiminta kukkakauppaan

Sääksjärven Loiskeen veikkausasioimisto on vaihtunut. Asioimisto on siirretty pysyvästi ja virallisesti helmikuun alusta aiemmin Loiskeen veikkauspisteenä toimineen entisen kioskin naapuriin Sääksjärven Kukan yhteyteen. Vastaavana hoitajana toimii Arja Helminen. Veikkauspiste sijaitsee Pitkäahteentiellä samassa kiinteistössä kuin aiempikin. Veikkausasiamiestoiminta Sääksjärvellä on ollut vuosia Loiskeen hoidossa, toiminnan hoitajat kylläkin ovat matkan varrella vaihdelleet. Aiemmin Loiskeen veikkauspisteenä liikekeskuksessa toiminut kioski…

Loiskeen tyttöjen sarjat päätökseen

  Sääksjärven Loiskeen tytöt pelasivat kolmen joukkueen voimin jalkapallokesässä 2013. Kaikkiaan Loiskeen oranssin pelipaidan puki päälleen kesän otteluissa 52 tyttöä ja harjoituksissa taitojaan kävi näyttämässä vielä parikymmentä tyttöä enemmän. Vanhin ikäluokka, B97, pelasi entiseen tapaan piirin 11 vastaan 11- sarjassa. Sarjan ikärajan nosto salli jopa 1994 syntyneiden pelaamisen yli-ikäisinä otteluissa, ja näin osalla vastustajista joukkueen…

Loiskeella kohtalon viikot

Sääksjärven Loiskeen kolmosdivisioonaa pelaava jalkapallomiehistö on luisunut jyrkään alamäkeen. Syyskierroksen viisi ensimmäistä ottelua ovat tuottaneet tasan nolla pistettä ja mikä ikävintä, peliesitykset ovat heikentyneet heikkenemistään. Viimeisimmässä kotipelissä Loiske syyllistyi liki anteeksiantamattomaan luovuttamiseen, kun se romahti TKT:lle peräti lukemin 0–8 (0–1). Avausjakso oli vielä kohtuullisen tasaista, mutta TKT:n toinen ja kolmas osuma katkaisivat karmealla tavalla sääksiläisten…

Mitkä ovat syksyn futisodotukset Lempäälässä ja Vesilahdella?

Syksy 2012 oli sekä Lempäälässä että Vesilahdella melkoista jalkapallofiestaa. Sääksjärven Loiske nousi nelosdivarista kolmoseen, Vesilahden Visa kipusi uuden kenttänsä inspiroimana pohjasarjasta pykälän ylemmäs eli vitoseen ja aivan syyspimeillä vielä LeKi-futis nappasi karsintapelin voitollaan paikan tämän vuoden nelosdivariin. Kun tämän sesongin sarjoja on pelattuna puolet, voidaan sanoa arjen osoittautuneen odotetun kovaksi. Varsinkin vesilahtelaissakilla on edessään hikinen…

LeKi-futis tuloksellisessa vuoristoradassa

Hyvin jalkapallon sarjakauden aloittanut LeKi-futis on kokenut kauden ensimmäiset tappiot ja löytänyt paikkansa nelosdivarin keskiosastolta. Kotiottelunsa joukkue on saanut jo siirrettyä varsinaiselle kotikentälleen Hakkarin nurmelle, joka on ollut nyt käyttökunnossa noin kuukauden päivät. Kentän kunto on pysynyt maltillisen käytön ja kunnossapidon ansiosta erinomaisena. Takaisin voittojen tielle Siniasuinen LeKi-futis koki kauden toisen tappionsa tamperelaista PP-70 vastaan…

Haka ja Kiilto luovuttavat jalkapalloja Sääksjärven Loiskeelle

Vaikka FC Hakan juuret ovat Valkeakoskella, seurassa on tehty jo usean vuoden ajan tiivistä yhteistyötä muiden pirkanmaalaisseurojen kanssa. Tuorein esimerkki siitä on Kiilto Oy:n kanssa tehtävä pallokampanja, jossa lahjoitetaan 20 jalkapalloa Sääksjärven Loiskeen toimintaan. – Yhteistyö lähikuntien seurojen, kuten Sääksjärven Loiskeen kanssa on meille erittäin tärkeä asia. Haka ei ole pelkästään valkeakoskelaisten seura, FC Haka…

Loiske keskikastissa puolivälin krouvin lähestyessä

Miesten kolmosdivari lähestyy vääjämättä puolta väliä, kun 22 ottelun sarjasta Sääksjärven Loiskeella on takanaan nyt kymmenen koitosta. Tosin pelimäärät eivät ole aivan tasoissa, mutta siitä huolimatta Loiske sijoittuu keskivaiheille sarjataulukkoa, mikä on kelpo suoritus sarjanousijalta. Sarja on ollut todella tasainen eikä kärkisijatkaan ole aivan tavoittamattomissa huikealla syksyllä, kuten ei myöskään putoamisvaara. – Tasainen on kyllä…