Nuorison ajoharjoittelupäivään ei ollut tunkua

Jääolosuhteet antoivat hyvät puitteet nuorison ajoharjoittelulle.

Jääolosuhteet antoivat hyvät puitteet nuorison ajoharjoittelulle.

Lempääläläisnuorisolla oli mahdollisuus päästä kohentamaan ajotaitojaan ja kulkupelinsä käsittelyä turvallisessa ympäristössä 17. helmikuuta. Lempäälän Urheiluautoilijat tarjosi ajoharjoittelupäivänä henkilökohtaista ohjausta ja mahdollisuuden itsenäiseen harjoitteluun jäälle auratulla radalla.

Autourheilun kattojärjestöllä AKK:lla ja kansainvälisellä autoliitolla FIA:lla on parhaillaan Turvassa tiellä – kampanja, jossa ympäri maailmaa edistetään nuorison ajotaitoa ja liikennekäyttäytymistä.

– Paikkakunnallamme on paljon mopoautoilijoita, joten odotimme runsaasti osanottajia. Ilmeisesti nuorison ajotaidoissa ei ole kehitettävää, LemUA:n puheenjohtaja Teemu Nurmi miettii.

Ajoharjoittelupäivään saapui kourallinen nuorisoa ja muita epävarmoja kuljettajia.

Tehtäväradalla oli pujottelua ja jarrutusharjoituksia. Luistojen korjausta pääsi harjoittelemaan mutkaisella ja liukkaalla jääradalla.

Teemu Nurmi kertoo, että suosittua oli myös ajoharjoittelu Urheiluautoilijoiden lahjoituksena saamalla henkilöautolla.
Ensi talvena LemUA järjestää kolme ajoharjoittelupäivää yhteistyössä paikallisen autokoulun kanssa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?